Maailman matkailu jatkuu vuorostaan euroopassa ja suuntana oli Dublin. Pari päivää lähtöpäivästä Australian matkasta oli tuoreessa muistissa, mutta lähtökohdat olivat aivan erilaiset. Nyt oli vuorostaan taisteltiin euroopan paremuuksista eri lajeissa, jossa oli tutut lajit keilailusta pyöräilyyn.  

Gold Coastin rannoilla luvattiin muutaman henkilön kanssa, että lähdemme Irlantiin 2010 syksyllä ja niin sitten lähdimmekin 8.8.2010. Meitä oli kuusi urheilijaa, jotka olivat vuosi sitten Australiassa. Sama määrä urheilijoita oli määrältäänkin, kuin vuosi sitten, eli 16.  

Aikainen herätys puoli neljä aamulla veljeni kanssa heräilimme yllättävän pirteinä, vaikka tiedossa oli melkoisen pitkä päivä tiedossa. Lentomme lähti 9.30 Helsinki-Vantaalta kohti Arlandaan ja jatkolennolla SAS-koneella Dubliniin. Nämä lennot olivat vain pelkkä suupala viimevuotisiin maraton lentoihin verrattuna. Lennot kestivät kokonaisuudessa neljä tuntia.perillä olimme paikalliista puolenpäivän aikoihin. Aikaero oli -2 tuntia. Heti alkutekijöissä luotiin joukkuehenki hyvälle tasolle jo lentokentällä, tällöin matka voi alkaa hyvin. Matkalle oli monella tavalla helppo lähteä, josta entuudestaan tunsin suurimman osan suomen joukkeen ihmisistä. Olen tavannut heidät aikaisemminkin urheilutapahtumien ulkopuolella ja siinäkin mielessä helppoudessa, että nyt tiesin jo viimevuotisen perusteella miten hommat hoidetaan ja toimitaan tietyssä tilanteessa.  

Keilakisat  

Satsasin ja panostin kovasti näihin tuleviin euroopanmestaruus kisoihin, varsinkin keilailuun. Heinäkuun aikana treenasin ahkerasti kerta viikkoon Vaajakoskella ja lisäksi kävin pariin otteeseen Hämeenlinnassa valmentavassa ohjauksessa, jossa sain osuvia vinkkejä ja tulokset paranivat huomattavasti. Rikoin Vaajakoskella yhdellä harjoituskerralla oman henkilökohtaisen ennätykset, josssa paras sarja oli 158 pistettä. Tämä antoi mukavasti itseluottamusta ja luottavaisuutta omaan tekemiseen. Ahkera treenaaminen ei kuitenkaan tuottanut Irlannissa henkilökohtaisessa kisassa toivottua tulosta, lähellekkään sitä! Kaikilla osa-alueella homma meni pieleen syystä tai toisesta. Positiivista kisasta ei tällä analyysilla ei löydy, mutta jotain kuitenkin opin. Treeniä treeniä vain lisää ja sisukkuus vaan sisälläni kasvoi, että haluan tätä lisää, niin kauan kun tavoitan jotain mitä haen arvokisoista. Vielä jonain päivänä pystyn parempiin kilpailusuorituksiin.  

Parikeilailun osalta meillä meni kuitenkin huomattavasti paremmin, vaikka tulos olikin hopeamitalin arvoinen. Pisteelliseen tasoon omalla kohdallani en siltikään ole tyytyväinen, joten parannettavaa oli edelleenkin. Positiivista on, että mitali lämmittää mieltä aina mukavasti ja motivoi jatkamaan eteenpäin. Mitali oli historian ensimmäinen euroopanmestaruus hopeamitali, josta asteet ja tasot kovenenvat ja sitä myötä sitten tavoitteet. Tavoite ei voi olla enenpää eikä vähempää, kuin MM-kulta parikeilailusta. Tavoite on kova ja töitä on tehtävä sen tavoitteen eteen todella paljon. Suomen osalta keilakisat sujuivat muuten todella mukavasti ja lämmittävästi. Meitä keilaajia oli suomen joukkueessa 9, josta 8 sai mitalin. Suomen mitalitili aukeni mukavaan tahtiin kisan avauspäivänä josta tarttui 10 mitalia päivän aikana. 1 kulta ja 1 pronssi minimaratonilta ja nämä muut siis keilailusta. Hienon mitalisaaliin ansiosta joukkeen todellinen kipinä ja henki on todella hienoa katseltava, että näkee heistä sitoutuvansa omaan tekemiseen täydellä sydämenllään. Tätä oli henkilökohtaisesti pakko juhistaa Irlannin yliopiston omassa pubissa Guinnes-tuopiolla.  

Välipäivät  

Välipäivät ovat hyvää aikaa kisaviikolla tutustua kaupunkiin ja maan erilaisiin nähtävyyksiin. Kisajärjestäjät olivat järjestäneet joka päivälle joitakin aktiviteettia, josta saimme nauttia koko rahan edestä. Ensimmäisenä välipäivänä halukkaat pääsitvät tutustumaan Dublinista n. 60 km etelän suuntaan olevalle Kildnaren kylään. Kylä oli yksi mielenkiintoisimmista paikoista, jossa olen käynyt. Matkan aikana tutustuimme hevosratsastusakademiaan, jossa koulutetaan huippuratastajia kansainvälisiin kisoihin ympärimaailmaa. Oppilaat aloittavat hyvin nuorina koulun 12-15 vuotiaina jossa opitaan myös yhteiskunnallisia asioita, paikka on siis sisäoppilaitos. Paikka oli todella hieno ja siistit puitteen opiskelijoille on tarjolla. Matkamme jatkui paikalliseen ostoskeskukseen, jossa oli kaikenlaista ostettavaa, mutta suoranainen turistirysä jossa pääsi lähes varmasti rahoistaan eroon, jos vain niin halusi. Rahat pysyi minun lompakossani tiukasti kyseisessä ostoskeskuksessa. Syötyämme maukkaat pasta-annokset viihtyisässä ravintolassa matkamme jatkui japanilaiseen teema puutarhalle, jossa oli myös hevosmuseo. Hevosmuseoissa pääsimme tutustumaan komeisiin hevosiin ja heidän elintapoihin kyseisillä talleilla. Mielenkiintoisinta asiassa oli, että paikassa asui erittäin arvokkaita hevosia ja nykyisiä kilpahevosia jotka ovat tienanneet huikeita summia erilaisista kilpiailusta. Suurinpia saavutuksia yhdellä hevosella oli huikeat 12 miljoonaa euroa.  

Se mitä jäi erityisesti mieleen, että Irlantia ei turhaan kutsuta ”vihreäksi ”. Komeat kukkulat, laaksot ja nummet koristivat vain vihreyttä.maaksi  

Välipäivät jatkui jatkumistaan, jossa ehdimme hyvää aikaa tutustua Dublin Cityyn. Kaupungissa riitti nähtävää moneen lähtöön ja kaupunkia koristi komeat arkkitehtuuriset rakennukset ja lukuisat hirstoriallisesti merkittäviä kohteita, kuten Trinity college. Vierailimme kisaviikon päätöspäivänä Trinity collegen kirjastossa, joka on merkittävä historiallinen paikka monella eri tapaa. Siellä on maailman tunnettuimpien kirjailijoiden ja tutkijoiden tunnettuja teoksia mm William Shakespeare:n ja monen muun kuuluisan teoksia.  

Ehdimme tutustua paikallisiin virvoitusjuoma tehtaisiin mm Guinnesin olut ja Jameson viski museoihin. Matkamuistoja toki tarttui museoista. Dublinissa tutuistuun turistien ja paikallisten suosiossa olevaan Temple-bariin ja eihän siellä voinut olla kuivin suin. Hienossa ja aidosta Irlantilaisessa pubissa huokui vanha-aikaisuus ja sen ajan henki, taustalla soi Irlantilaisten suosimia balladi- kappaleita. Näiden hienojen hetkien ja ajatuksien lumoisissa maistui Iris-coffee kavereiden ja ystävien seurassa. (kirjoittajalla kylmät väreet iholla havaittavissa tässä kohtaan)  

Irlanti ja Brittisaaret ovat tunnetusti sateisia maita, meitä onnisti todellakin huikean hyvät kelit. Tämä on ollut harvinaista herkkua myöskin paikallisille. Dublinissa satoi vain yhtenä päivänä ollessamme sinä aikana vähän runsaammin. Sääolot olivat kuitenkin lämpöisiä puolipilvistä keliä lähes viikon ajan. Kaupunkiin tutuessamme teimme ostoksia ja tutustuimme paikalliseen sikäläiseen elämään. Ihmiset olivat kohteliaita ja avuliaita ja opastivat tarpeen tullen kadut olivat värikkäitä ja vilkkaita. Lähes joka kadunkulmassa oli jonkilainen pub, jossa voi käydä nauttimassa paikallista Guinnesia ja monenlaista muuta juomia. Dublin on kallis kaupunki, mutta hyvin pitkälle samoissa hinnoissa tuotteet kuin meillä kotisuomessakin. Etsimällä kaupungista löysi halpoja ostoksia, vaatteet olivat huomattavasti halvempia kuin meillä.  

Petangue kisa  

Laji johon ei pitänyt alunperin osallistuakkaan, mutta joukkueenjohtaja pyysi täydennystä miehistöön. Yksi oli vailla paria pari petanguessa, joten suostuin lähtemään mukaan mielellään. Olin koko ajan siinä tiedossa, että osallistuisin vain yksilö- ja pari keilailuun samoin pelkästään pari petangueen. Luettuani kisapassini takaa, johon oli merkittynä yksilö petangue kisa. En ottanut tästä kuitenkaan paineta ”no pelataan sitten myöskin yksilökisa.” Petangue kisa pelattiin hienoissa maisemissa, joka sijaisi Dublinin laitakaupungin laidalla lähellä merenrantaa olevassa puistossa. Puisto on aikoinaan kuulunut kuuluisalle Arthur Guinnesille. Hänellä oli aikoinaan isot linnakkeet, laivastot ja oma armeija. Nykyään paikka on valtion omistuksessa, joka on Dublinin toiseksi suurin puisto. Maisemat olivat hienot ja komeat isot nurmikkokentät, jossa ihmiset lähtivät pakoon kaupungin hälinöitä.  

Rauhallisesti odotin kilpailuvuoroani katsellessa puiston antia ja ihmisten arkea. En ollut perillä tarkalleen pelin tarkoista säännöistä, mutta kaukana suomalaisesta ”omista” säännöistä. Pelit menivät aina 11 pisteestä poikki, alussa alku lähti aika tasaiseen tahtiin. Tilanne parin kierroksen jälkeen oli tasan 2-2. Hermostuneisuus edelleen vaivasti eikä kuulat menneet kovinkaan lähelle maalipalloa. Vastustaja sai reilun etumatkan virheistäni ja mokailuistani. Veljeni oli katsomassa peliäni ja antaessa muutamia vinkkejä pelin aikana, vaikka peli oli eräiden puheiden mukaan käytännössä pelattu tilanteen ollessa vastustajan hyväksi 10-5. Kiroillessani kieroista säännöistä ja muusta huonouksista, samaan vetoon sanoin veljelleni ääneen ”sitä voisi ruveta pelaamaan”. Vastustajalla peli oli katkolla vain pisteestä. Tämä minkä sanoin veljelleni se piti täysin paikkaansa, aloin napsimaan tasaiseen tahtiin pisteitä kierros kierrokselta. Vastustajan keskittymiskyky alkoi herpaantumaan, kuin aloin tavoittelemaan tasotusta. Kuulopuheiden mukaan puistossa olevat ihmiset olivat tulleet katsomaan hienoa petangue matsia, jossa ollut lähes 100 henkilöä jolloin tilanne oli siis 10-10. Viimeinen ja ratkaiseva kierros kaikki pidätteli henkeä, kaikki katsoivat tarkkaan kumman kuulat osuvat lähemmäksi maalipalloa! Kummallakin kolme palloa jäljellä, keskittyminen täysin omassa pelissä, en kuullut en nähnyt yleisöä vain pelkät pallot. Peli päättyi onnellisesti suomalaisen ihmisen juhlaan ja lopputulos 10-11 Ensimmäisen ottelun jälkeen tuli valtaise aplodi ryöppy ja onnittelu sade En vielä edes kerinyt tajuta mitä olin tehnyt, ajatukset ”hortoili” vähän missä millonkin ”mitä nyt mitä seuraavaksi?” En edes muista kaikkia kohtia mitä edes ehti tapahtua, kaikki tapahtui niin nopeasti. Virallinen kilpailutuomari oli suomen joukkueenjohtajalta kysynyt, että olenko aiemminkin pelannut tätä peliä ja pelannut aiemminkin paljon peliä. Vastaus hänelle oli hyvin lyhyt tuomarille ”tää on hänen eka pelinsä”, siinä tuomari oli vain pyöritellyt päätään ja hämmästellyt suoritustani ekan pelin aikana.  

Ekan pelin aikana tuli kyllä kertaheitolla säännöt selviksi se miten tätä peliä pelaataan.Ei vienyt kauaakaan kuin kuulutettiin jo toiseen peliin pelaamaan. Onneksi joukkue kaverini tajusivat, että minun pitää syödä jotain ennen seuraavaa koitosta. Ehdin syömään leivän ja vähän juotavaa päälle. Jos ensimmäinen pelini oli vaikea niin seuraava, eli finaali oli huomattavasti helpoimpi numeraalisesti. Haastellinesen ottelusta teki kuitenkin erilainen pelikenttä. Jokainen pelikenttä oli tasoltaan erinkaltaisia pelattavia, alustat olivat hiekkaa ja pehmeydet eri luokkaa. Eka peli pelattiin pehmelällä hiekalla, joka vaati heittotarkkuutta, finaali oli taas kovapintainen ja siinä onnistui hyvin vierittämällä pallo lähelle ”määräpäätä” Peli lopulta päättyi numeroin 11-4 Voiton jälkeen fiilis oli aivan mahtava, kirkkain mitalli voitettu petanguen henkilökohtaiselta tasolta se siis tarkoittaa että olin Euroopan mestari. En kyllä heti tajunnut mitä olin tehnyt tai en osanut käsitellä mitä tämä kaikki oli. Se on ainakin selvää, että voittajan on aina helppo hymyillä. Lukuisat onnittelut monella eri tavalla tuli hienosti ja voittajaa kunnioitettiin eri piireissä.  

Pari petanguessa saavutettiin pronssinen mitalli joka kruunasi hienon suomalaispäivän ja henkilökohtaisen kisan. En tajunnut että kyseessä olisi ollut perjantai 13 päivä. Onneksi en ole taikauskoinen ihminen, mutta irlantilaisille tämä taisi olla juuri sitä. Päivä kulminoitui pitkälle Suomi vs. Irlanti maaotteluksi, josta suomi nappasi lähinä kirkkaimmat mitalit eri sarjoissa. Tätä oli siis jälleen pakko juhlia paikallisesti Pubissa Guinnesin keran! Illan mittaan majoitus alueella DCU:ssa (Dubininen yliopisto) tuli paljon onnitteluita jälkikäteen omasta suorituksestani, viesti oli nopeasti kampuksella kulkenut että suomalainen oli petanguessa tehnyt hienon nousun ja voittoon asti taistellut. Tässä olen tainut näyttää että suomainen ei anna periksi ja se on SISU.  

Suomalaisilla oli huikea päivä josta tuli muutama mitali lisää ja putki venähti kivasti. Suomi saavutti lopulta tavoitteesta 20 mitalista 31 mitalia.4  

Loppulauseet  

Värisuora siis kotituliaisina. Matka oli todella hieno ja mahtavaa nähtävää, kokemusia ja sen rikkauksia oli sanoinkuvaamattomasti! Vaikka yrittäisin kuinka hyvin nämä asiat tähän kirjoittaa sitä ei silti pysty sellaisenaan kirjoittamaan sen että miltä se tuntuu. Tämän on kaikkien koettava itse kukin, jos on urheilijan vikaa ja kovaa sitoutumista lajiin, suoritukseen suomihengen puolesta voi luotto itseensä olla suuri. Moraali korkealla voi kaikki urheilussa olla mahdollista, se on aina joko häviät tai voitat. Se on pelin henki, raakaa mutta totta. Kestä tappiot olet hyvä urheilija sisukkuus ja motivaatio nousee ja sen tekemisen meininki voi olla seuraavassa kisassa kenties helpompaa.  

Tästä on jälleen hyvä jatkaa kohti seuraavia kisoja, jotka käydään Ruotsissa Göteborissa 2011 juhannusviikolla. Nälkä kasvaa aina syödessä.  

Jälleen Real life is rock ja se pitää paikkaansa!