Luomisen tuska on vaivannut, yli vuosi on kestänyt viimeisimmästä kirjoituksesta, aiheita olisi ollut monestakin aiheesta kerrottavaksi, osaltaan korona on luonut sellaiset olosuhteet, elämä sen ympärillä on ollut melkoisen yksipuolista, omasta näkökulmasta katsottuna. Tässä kuitenkin pintaraapaisu menneestä!

On taas niitä vuosia kun haasteita kaatuu kannettavaksi enemmän kun sitä odotti, vaikka joka vuosi toivotetaan hyvää uutta vuotta. Henkilökohtaisesti en toivo saavani niitä toivotuksia ja jotenkin se on tuonut viime vuosina aina jollakin tavalla huonoa tuuria ja onnea. Huono karma on seurannut terveyden osalta jo muutaman vuoden ajan ja on aina toivonut sen joskus kääntyvän jo hieman parempaan suuntaan. Vuosi 2020 vuoden vaihteen jälkeen tuntui, että tästä tulee varmasti hyvä vuosi. Korona tuli ja pysäytti maailman seisahtaen lähes paikoilleen, uudet ja erilaiset arvot astuivat kuvaan, lisäksi varovaisuus korostui aivan liian isoon osaan, myöskin pelko, kunnes alkoi käsittämään, miten vaikeasta pandemiasta oikeasti on kyse. Monia asioita jouduttu pistämään sivummalle, kuten tyttäreni tapaamiset suojellakseen lähimmäisiä ihmisiä ja itseäni. Kesä onneksi oli sellaista aikaa, että pystyimme näkemään. On ollut äärimäisen vaikeata olla erossa näin pitkään, vaikka nykyiset medialaitteet on helpottanut yhteydenpitoa, se ei kuitenkaan ole täysin sama asia kun tavata kasvotusten. Kesä 2020, onneksi helpotti monia asioita yhteiskunnassa, kunnes kylmyys ja syksy iskivät vasten kasvoja, oltiin siellä samoissa lähtökodissa kun keväällä, maailma seisoi paikallaan radallaan, turhautuneisuus iski. Suunnaton kaipuu sosiaalisia kontakteja, niitä mistä on pitänyt itselleen tärkeänä, täytyi tyytyä teknisiin apuvälineisiin. Syksy vei syvempiin vesiin, tuskailin koko 2020 vuoden ajan erilaisista selittämättömistä oireista, johon ei löytynyt minkäänlaista järkevää selitystä, vaikka sitä etsittiin. Dialyysien kanssa oli välillä melkoisen isoja ongelmia, keho ei vaan kestänyt isoja nesteenpoistoja syystä, jota ei tiedetty.

Marraskuussa maailman tuoma pelon kehittämä stressi laukaisi keuhkokuumeen ja muitakin fyysisiä oireita ilmeni tavalla tai toisella joista toivuttiin hitaasti, mutta voimattomuus haastoi arjessa liikaa. Olen kuitenkin tottunut selviytymään arjen haasteita, mutta voimia verottaen joskus vähän liikaakin, onneksi apu on ollut saatavilla kun sitä on uskaltanut pyytää. Olin kuitenkin luottavaisin mielin kohti joulua ja kaikki valmistelut olivat oikein hyvin mallillaan, laatikot olivat tehtynä ja muut sellaiset tarvittavat oli valmiina joulua varten. Aaton aattona tunsin hyvin voimattomaksi oloni ja huonoksi, hengitys salpaantui hyvin pienestä matkasta.

Tilanne oli hyvin pelottava, ainoa vaihtoehto oli ”lanssikyydillä” sairaalaan. Tiesin, tai olin hyvin luottavavaisella mielellä, kun pääsin erikois-sairaanhoitoon. Toista viikkoa vietetty aika siellä teki ihmeitä , toisin se myös verotti voimiakin melkoisella tavalla, samalla se myöskin antoi uudenlaisen näkökulman kaikelle sille kokemalle p*skalle, mitä on koettu näinä viimeisinä muutamina vuosina. Monet fyysiset oireet ja sen tuomat pelot, sekä stressi vaikuttivat voimakkaasti mielentilaan, epätoivoisia hetkiä koettiin useammin. Luja voimakas elämän nälkä jaksoi pyörittää elämän karusellia. Minä haluan, minä toivon, minä uskon, minä luotan, vaikka kasvukipua koin kasvaa uuteen tilanteeseen ja hyväksymään nykyinen tilanne ja ottaa se sellaisenaan vastaan kun se tulee, parasta kuitenkin on kun saat ja voit herätä aina uuteen aamuun, vaikka se ei olisikaan minun elämäni paras päivä! Riittää kun olen hengissä, siinä on jo elämälle tarpeeksi kiitollinen, kaikesta mitä olen kokenut elämän tivolissa.