Tämä kesä ei ole kovinkaan hellinnyt meitä suomalaisia lämpimillä ilmoillaan, mutta ei tämä kuitenkaan mahdottomasti ole kuitenkaan On kulunut kaksi vuotta siitä, kuin viimeksi olen ollut mukana kansainvälisellä tasolla kilpailemassa ja nyt päätin lähteä matkaan ja tällä kertaan kohteena oli Puolan Krakova. Yhden välivuoden pidettyäni halusin keskittyä psykologiseen urheiluun ja sen tason nostamiseen, sekä tuomaan lisää tasaisuutta omaan tekemiseen ja käsittelemään häviön oikealla tavalla. Vuonna 2011 ja 2012 kisat menivät täysin penkin alle jossa en päässyt sille tasolle johon olen pyrkinyt, jossa pettymykset olivat sen mukaisia, että niitä en osannut käsitellä oikealla tavalla ja se purkautui väärin tavoin. Välivuosi sisälsi ylä- ja alamäkeä monella eritavoin, mutta lähtökohdat olivat siitä huolimatta maltilliset mitä lähemmäksi kisat lähestyivät. Itseluottamus alkoi olla sitä luokkaa ja se tuntui itsestä hyvältä, fiilis ja ajatus lähteä jälleen EM-kisoihin tuntu hienolta. Nämä olivat jälleen niitä ”once in a lifetime” hetkiä. Pitkin talvea ja kevättä oli ongelmia terveyden kanssa, joka pisti miettimään että miten tässä vielä matkan kanssa käy, kun verenpaineet olivat korkealla ja perusterveys oli uhattuna. Onneksi ongelma saatiin nopeasti haltuun sopivalla lääkityksellä. Lääkäri myös epäili syyksi stressiä joka kevään mittaan oli minulla ollut erilaisista syistä. Myös ruokavaliota oli muutettava kesän aikana veriarvojen myötä ja tuloksetkin alkoivat näiden muutoksien myötä paranevan pikkuhiljaa ja näin hieman huojentunut olo valtasi myös kisamatkaa ajatellen. Ruokavalion muutoksen myötä painoni putosi ja kesän aikana n. 3,5 kg ja olo oli kevyempi, jaksoi paremmin ja kestävyyttä tuli heman enemmän aikaisempiin jaksoihin verrattuna.  

Harjoitttelun kautta onnistumisiin:  

Lähtiessä kisoihin päätin satsata enemmän petangueen, sen harjoittelun helppoutteen. Petangueta voi harjoitella, vaikka kotipihassa nurmikolla tai hiekkakentällä. Harjoittelin tätä lajia hyvinkin monipuolisesti eri alustoilla, jotta sai mahdollisimman paljon tuntumaa ja kokemusta erilaisiin tilanteisiin. Suurinman taktiikkamuutoksen tein kuitenkin heittokäden suhteen, olen heitellyt aikaisemmissa kisoissa vasemmalla kädellä, mutta rohkeasti uskalsin kokeilla heittämään oikealla kädellä. En kuitenkaan luovuttanut ensimmäisien heittojen jälkeen ettei siitä tulisi mitään, vaikka sihti ei heti löytynytkään! Motto tilanteessa oli “uudestaan, uudestaan ja uudestaan” toistoa toistoa, kunnes oikea käsi alkoi tuntua jo siltä että tällä olisin jo aikaisemminkin heitellyt, joten näiden harjoituksien myötä alkoi itseluottamus löytyä ja olemaan hyvä tunne että nyt on hyvä! Asenne oli harjoituksissakin avainsana, se että onnistuuko vai ei, aina ei toki ollut hyviä päiviä harjoitella. Heitin jo välillä olkapääni kipeäksi, joten parin päivän lepo oli paikallaan ajoittain. Mitä paremmin aina onnistuin harjoituksissa, sitä enemmän innostuin harjoittelemaan ja onnistumisiakin sitä myötä tuli. Harjoitttelin noiin 1,5 kk 3 kertaa viikossa joka oli aika tiivis, mutta kuitenkin sopiva sykle harjoitella.  

Keilailu oli myös lajivalikoimassani ja sitäkin ehdin harjoitella aina kuin menin Jyväskylän suuntaan, keilailuun oli lähtökohtaisesti maltilliset odotukset. Harjoitukset menivät yli odotusten ja tulokset lupasivat odottaa hyvää, koska viimeinkin olin löytänyt sen pitkään kaivatun tasaisuuden tässä lajissa. Harmillista on vain se että harrastusmahdollisuudet ovat menneet liian kauksi nykyisestä paikkakunnastani katsoen. Lähimpään halliin on 60km matkaa, joka syö kyllä hieman motiaaviota harjoittelulta, jotta pystyisi kehittymään paremmaksi tässäkin lajissa kunnolla, jotta menestystä uskaltaa tavoitella paremmin kansainvälisellä tasolla mitattuna. Tämä laji on neljän pointin laji, tekniikka, välineet, henkinen valmistautuminen ja kisan aikana tason pysyminen ovat tärkeimmät osa alueet, josta suurin niistä korostui henkinen valmistautuminen eli psykologinen peli.  

Henkinen valmistautuminen:  

 Kaksi edellistä kisaa olivat siis menneet penkin alle Ruotsi MM 2011 ja Kroatia EM 2012. Nämä kisat olivat erittäin epäonnistuneita, jossa pettymys painoi kovemmalla kädellä, jonka jälkeen olin lähes valmis heittämään pyyhkeen kehään ja luovuttamaan täysin näistä urheilumaailmoista. Olin epäonnistunut ja se oli myöskin kova kolaus itsetunnolleni onnistumisien suhteen! Tämä luonnollisesti vaikutti myös jo arkielämän eri tilanteisiin. Kroatiassa päätin pitää välivuoden seuraavista kisoista täysin, päätin myös pistää välineet uusiksi! Uusi pallo ja uusi rannetuki toivat jonkinlaista helpotusta tilanteeseen ja tulokset alkoivat pikkuhiljaa nousta sille tasolle, jota olen lähtenyt alun perin keilailussa tavoittelemaan keskiarvoa 115-120, harjoittelutulokset oli realistisesti mahdollista omaan taitotasoon nähden. Suurin oman itsensä valmentamiseen kuului henkisenpuolen kehitys urheilijana, varsinkin käsittelemään häviämisen ja myöntämään että ”takkiin tuli”. Aikaisemmissa kisoissa olin odottanut liikaa itseltäni ja kuin tulokset eivät ole olleet sitä mitä olin lähtenyt tavoittelemaan, niin pettymys tietenkin ollut sen mukainen. Nyt kuitenkin opettelin tämän myöntämään ja suhtautumaan tähän ”no tulee niitä kisoja vielä ja mahdollisuuksia yrittää uudelleen ja ei muuta kuin uutta harjoitteluputkea perään” Tyyneys on valttia vaikka, pieleen menisikin ja jossittelut sikseen.  

 Hyvä ja maltillinen fiilis, kunto hyvä ja oli aika hypätä kisakoneeseen kahden vuoden jälkeen. Tuttu joukkueporukka kasassa ja matkaan on hienoa lähteä kuin tuntee joukkuetta jo entuudestaan. Ja mitäs sen hienointa, kuin voi pukea ylleen sinivalkoista ja edustaa maatansa europan paremmuudesta eri lajeissa! Jo lentokentällä hiotaan joukkuehenkeä esittäytymällä uusille tuttavuuksille, kysellään vanhojen tuttavuuksien kuulumisia ja tietenkin miten eri lajien harjoittelut on sujunut. Parasta on joukkueen oma huumori, jossa jokainen joukkueen jäsen tuo aina oman lisänsä siihen, niin joukkuehenki ei voi olla muuta kuin ihailtavaa. Tämä auttaa joukkuetta menestymään pitkin kisaviikkoa ja sen tason säilyttäminen ei tietenkään ole aivan helppoa, koska joskus voi olla huono päivä urheilussa. Huonot päivät pyritään joukkueen kanssa nollaamaan hyvinkin äkkiä ja toki se unohtuukin nopeasti, että huonosta kisavireestä ei olisi ollut tietoakaan ja tämäkin on hyvän joukkuehengen tuomaa tulosta. Entuudestaan tiesin että tuleva kisaviikko tuli olemaan tiivis ohjelmineen ja tämäkin vaati omanlaisensa latautumisen ja keskittymisen. Lähtöpäivänä oli tiedossa pitkä päivä ja seuraavana päivänä olikin jo täysi kisapäivä, lajina aloitettiin omalta osalta petanque, henkinen keskittyminen alkoi jo edellisenä päivänä, rauhallisuus ja itseluottamus oli huipussaan ja tunne oli mahtava, mutta maltillinen. Oli helppoa lähteä kisoihin kuin oli pitänyt taukoa, eikä odotuksia tähän lajiin suuremmin ollut, vaan tarkoituksena oli vain lähteä pelaamaan omaa peliä, mahdollisimman tasaisella suorituksella. Pelien lopussa tulokset puhukoon sitten puolestaan.  

Petanque:  

Pääsimme harjoittelemaan noin reilu tunnin ennen kilpailun alkua ja hyvä oli ottaa tuntumaa tulvaan pelikenttään. Pelikenttä oli hiekkapohjainen ja paikoittain kova, joka antoi oman haasteensa, tämä ei kuitenkaan ollut mikään etu kellekkään, vaan kaikille se oli sama. Muistan hyvin kun harjoittelin yhden joukkueen jäsenen kanssa juuri ennen kisoja, joka ihasteli heittojani ja totesi, että ”heität todella hyvin, kyllä sä täältä mitalin tuot”. Nykyään osaan ottaa nämä asiat paineettomasti vastaan, enkä lähtenyt kehuskelusta leijumaan ilmoihin. Ensimmäisen pelin pelasin Itävaltalaista vastaan, joka oli tasainen joka heitoilla, mutta pikkuinen virhe lopussa kostautui, hävisin lopussa 9-13. Olin kuitenkin tyytyväinen omaan peliin siitä huolimatta. Toinen peli oli Irlantilaista vastaan, joka oli niin ikään tasainen koko pelin ajan, mutta valitettavasti peliaika loppui kesken ja tilanne päättyi tasapeliin 7-7. Tähän peliin en ollut täysin tyytyväinen, koska yhdessä heitossa, pelasin itseltäni 1 varman pisteen pois, joka jäi vähän mietityttämään. Tämä kuitenkin nollaantui hyvin äkkiä, koska seuraava peli odotti jo alkamistaan. Seuraava kolmas peli oli myös Irlantilaista vastaan, James:n kanssa on pelattu aina vastakkain kaikissa kisoissa. Meillä on aina hauskaa ja nautimme pelaamisesta kahdestaan. Pelimme ovat olleet aina erittäin tasaisia otteluita, niin myös tämäkin, joka päättyi kuitenkin Irlantilaisen James:n voittoon lopussa. Pelini päättyivät siihen, mutta silti olin tyytyväinen omiin peleihini, kun verrataan edellisen kisojen tuloksia. Kaikki nämä matsit olisivat olleet voitettavissa tasaisuuden nimissä, lisäämällä hieman tarkkuutta ja päättäväisyyttä, mutta se ei vain ihan riittänyt tänä vuonna henkilökohtaisessa kisassa. En voinut kuitenkaan asiaa jäädä miettimään sen enempää, kuin oli tulossa vielä pari pelit, johon täytyi keskittyä täysillä jälleen kerran, mutta hyvää harjoitusta saatiin näistä henkilökohtaisista peleistä.  

 Edellisten henkilökohtaisen kisojen myötä itseluottamukseni oli edelleen hyvässä tasossa ja minulle oli sen verran hyvä tunne että jotain hyvää vielä tapahtuu tänään. Aloitimme pelaaman Tomin kanssa ensimmäisen kerran Zagrebissa, mutta tuolla kisat menivät heikosti, eikä silloin sihti itsellään ollut oikein kohdillaan, joten nyt oli hyvä paikka puolassa korvata Tomille silloin menetetty mahdollisuus. Tunnelma oli loistava ja lataus oli kohdillaan ja pelit voivat alkaa. Ensimmäinen pelimme alkoi Brittiläisiä vastaan, peli kulki lähes koko pelin minun ja Tomin komennossa. Peli oli käytännössä äkkiä pelattu loppuun ja tulos oli meidän eduksi reilu. Voiton myötä myös itseluottamuksemme saivat harppauksen eteenpäin, oma taktiikka oli että keskitytään vain peli kerrallaan, eikä ajatella mitään muuta asiaa, heitto ja pallo kerrallaan ja lopussa katsotaan pisteet. Seuraava peli oli Slovenialaisia vastaan, jotka olivat aavistuksen verran parempia meitä, mutta kisa oli kuitenkin aika tasainen, mutta emme kuitenkaan lannistuneet tähän vaan odottelimme tuloksia muiden peleistä jotka ratkaisivat jatkoon pääsyn. Pelit pelattiin 2 lohkossa jossa jokaisessa oli neljä joukkuetta. Britit ja Slovenia pelasivat vastakkain jossa britit olivat voittaneet slovenialaiset kahdella pisteellä, joten tämä riitti meille jatkoon pääsyn mitalipeleihin. Olimme päässeet jatkoon pelaamaan mitaleista, seuraavaksi vastaan asettuivat euroopan mestarit 2010 Hannu ja Olavi. Asetelma oli aivan mahtava, suomi vastaan suomi, tästä ei voinut muuta kuin nauttia jokainen sekunti. Tunnelma oli rento ja kielimuurikaan ei painanut pelin vaakakuppia puoleen tai toiseen, vaan kaikki nautti pelaamisesta. Minä ja Tomi vedettiin kuitenkin pisteen paremmaksi, 4-3. Peli oli reilu ja rehti. Hannun ja Olavin voittaminen tiesivät, että olimme edenneet Tomin kanssa finaaliin, vaikka allekirjoittanut ei tätä tajunnut, enkä edes ajatellut olevamme pelanneet itsemme finaaliin. Finaalissa vastaan asettui Unkari, lähdin pelaamaan tätä peliä Tomin kanssa ihan kuin tavallista peliä kuin aikaisemminkin. Parin heiton myötä oli selvää, että vastassa oli selvästi kokeneempia kavereita vastassa. Pystyttiin parissa erässä antamaan suhteellisen hyvä vastus kavereille, mutta he veivät kuitenkin finaalin selkein numeroin 8-3. Hopeata kotiin, tämä tuntui mielettömän hyvältä vaikeiden vuosien jälkeen ja koin, että jotain sitä on oikein tehty. Olin vihdoinkin päässyt sille tasolle mitä vuonna 2010 olin, joten paluu huipulle oli pitkä tie kuljettavaksi. Tällä kertaan kaikki osui nappiin ja asennekin oli hyvässä tasapainossa tekniikan kanssa. Loistavaa. Suomi saalisti avauspäivänä peräti yhdeksän mitalia, joka on melkoinen suoritus heti avauspäivänä.  

Puola:  

 Puola kuului minulle samaoin tavoin ennakkoluuloiseksi maaksi, kuin aikaisempikin maa Kroatia. Puola on ollut vasta muutaman vuoden EU- maa ja kehitys oli vasta nousemassa länsimaiseksi maaksi. Tämä kuitenkin osoittautui kuitenkin aivan muuksi, kuin ensi alkuun osannut odottaa. Kisat vietettiin Krakovassa, joka on historiallisesti merkittävä paikka. Krakovan vanha kaupunki oli vaikuttava ja mielenkiintoinen, jossa oli niin melkoisesti nähtävää. Kisaviikkoon kuului kaksi retkeä, johon kuului Krakovan kiertoajelu vanhassa kaupungissa ja entisessä kuninkaanlinnassa. Toinen retki tehtiin viikon loppupuolella entiselle toisen maailmansodan keskitysleiriin Autzwicz-Birkenauhun, josta myöhemmin tässä jutussa. Vanhassa kaupungissa tutustuttiin paikan historiaan ja nähtävyyksiin, sopivasti myös liikuntaa tuli matkan aikana harrastettua ja sehän on mukavaa. Ensimmäisen retken päätteeksi matkasimme muutaman joukkueen jäsenen kanssa vanhassa kaupungissa omin neuvoin ja kävimme paikallisessa maistamassa hieman millaista ruokaa he valmistavat. Ruoaksi valitsimme kaikki samaa, en tiedä miksi, mutta se jotenkin tuntui luontevalta. Lautaselle eksyi possun ohutleike ja lisukkeena oli perunakaalimuusia, joka maistui kyllä melkoisen herkulliselta. Hinnassa ei juurikaan ollut valittamista. Meitä oli viiden hengen porukka ja yhteensä jonka hinnaksi tuli 43€. Krakova on ehdottomasti sellainen paikka, johon voisin toisenkin kerran matkustaa, koska se on edullinen, hyvät ruoat ja paljon nähtävää.  

Keilakisa:  

Tämä oli lajivalikoimassa toisena lajinani, odotin tältä maltillisen varovaisesti suhteellisen hyvää tulosta. Varsinaisesti en asettanut tavoitetta näille ollenkaan, kuhan pystyisin vain pelaamaan omaa tasaista peliä pitkin kisan. Muutamalta joukkueenjäseneltä sain ennakkoon kuulla, että tiedossa oli haasteelliset olosuhteet ja kuivat radat. Tiedon saatuani en kuitenkaan lähtenyt ennakkoon ajattelemaan tulevista haasteista vaan yritetään parhaan mukaan olla kisoissa ja keskittyä vain olennaiseen. Kisapäivä koitti, maltillisin mielin lähdin kisoihin, eikä asenteessa ollut valittamista. Tunti ennen kisoja päästiin harjoittelemaan radalla ja lämmittelemään, tuossa vaiheessa huomasin, että oli tiedossa vaikea kisa. Loppupelissä keilakisani meni monelta osaltani pieleen, tekniikka ei toiminut, kenties vääränlainen pallo, jossa kitkaa likaa, joka koukkasi liikaa kuivalla radalla ja lähtöpaikan löytäminen oli erittäin haasteellista. Parikeilailu ei myöskään Jannen kanssa mennyt yhtään sen paremmin kuin henkilökohtaisessa kisassa. Asenteessa ei kuitenkaan ollut omasta mielestä ongelmaa, vaikka turhautuneisuus iski kesken kisan kun onnistumista ei löytynyt. Juuri tässä kohtaan koin suuria pettymyksiä aikaisemmissa kisoissa, mutta nyt koen että olen kasvattanut itseäni juuri vahvemmaksi, jotta kestin kovimman pettymyksen. Nyt ainakin löysin itsestäni kehittämisen tarpeita, josta on hyvä jatkaa seuraaviin kisoihin. Silti itseluottamus säilyi, kun tiedän että pystyn oikeasti parempaan, kuin Puolassa suoritettuun keilakisoihin. Siihen päättyi tämän vuotiset kisani ja loppu onkin sitten muiden suomalaisten kannustamista ja tutustumista Puolaan ja toki hieman lepäämistäkin.  

Matka Auschwitz - Birkenau  

Aiemmin mainitsin, että matkaamme sisältyi kaksi retkeä, josta toinen niistä oli juuri toisen maailmansodan kuoleman leiriksi kutsuttu Auschwitz. Tämä oli myös yksi syyni lähteä tuolle kisamatkalle mukaan, historia on aina minua kiinnostanut kouluajoilta asti, joten tämän tilaisuuden käytin hyväkseni. Aikaisemmin keväällä katsoin Netflix-suoratoisto ohjelmalla kuusi osaisen dokumentin juuri Auschwitz, tarinat olivat hyytävää katsottavaa. Dokumenttien katsominen auttoi hieman tietämään entuudestaan, mitä tuleman kierros sisälsi. Päästyämme perille, alkoivat kylmät väreet nousta selkäpiitä pitkin kohti ylemmäksi, tietäen mitä ”factories of death” on kätkenyt sisäänsä. Ensimmäisenä kävimme kierroksen Auschwits 1, eli työleirillä, tämä olikin ennakkoluulojeni mukaan paljon isompi paikka alueeltaan kun dokumenttien kuvat antoivat ymmärtää. Alueella oli yli 30 rakennusta 2- 3 kerroksisia tiilirakennuksia, jotka toimivat silloin milloin missäkin tarkoituksessa, jossa julmuus ollut vailla vertaansa. Muutamissa rakennuksissa oli esillä sellaista mitä ei pysty ihminen käsittämään sen suhteellisuutta. Esillä oli matkalaukkuja, kenkiä, silmälaseja, vaatteita, astioita ja mitä pahinta oli pienten lapsien kenkiä ja nukkeja erillisessä paikassa, jossa itse allekirjoittaneella ei kovin sisu kestänyt, julmuus ja sen aikaiset teot ei vain nykyihminen pysty käsittämään ja ymmärtämään. Vierailimme useassa rakennuksessa, jotka sisälsivät erilaisia historiikkeja jotka ovat museoaseteltu. Työleirin lopussa vierailtiin kaasukammiossa ja krematoriossa, joka sijaitsi työleirin kupeessa. Paikka oli hyytävä ja kylmiä väreitä nostattava kokemus, hiljaiseksi veti. Työleiristä suuntasimme varsinaiselle tuholeirille Birkenau, joka oli monen juutalaisen viimeinen pysähdyspaikka. Birkenau oli paikka johon myös sijoitettiin ihmiset parakkeihin, jossa olosuhteet olivat kaikkea muuta kuin luksusta. Ei pysty sanoin kuvailemaan, sen että ihmiset ovat olleet, kuin eläimiä jossa on vailla yksityisyyttä missään. Tämä retki vahvisti tuntemusta historiaa kohtaan ja kunnioittamaan niitä uhreja, jotka ovat henkensä siellä menettäneet SS-joukkojen julmuuden ja silmittömän tuhon keskellä.  

Loppulauseet:  

Matka oli unohtumaton kokemus, olin lähes unohtanut kuinka hauskaa tämä onkaan. Aikaisemmissa kisoissa otin itseni ja urheilun liian vakavasti ja samalla myös rankaisin itseäni liikaa huonosta menestyksestä, sitä myötäkin tulokset jäivät alle tasoni. Välivuosi teki hyvää valmentaa itseään henkisellä tasolla ja kasvattaa itsestään vahvempi ja sietää epämiellyttävät hetket urheilussa ja purkaa ne oikeisiin kohteisiin. Harjoittelemalla sai varmuutta ja itseluottamusta tekemiseen, jolloin onnistumiset saatetaan palkita. Mahtavaa oli myös palata mitalikantaan neljän kuivan vuoden jälkeen, vaikka mitali ei koskaan ole tärkeintä, mutta se on merkki, että jotain on tullut tehtyä oikein, jolloin se työ palkitsee itseään. Tämän vuoden hopea mitali tuntui lähes voitolta ja sitä henkilökohtaisesti arvostan todella korkealle. Hatun nosto kuuluu myös pelikaverille Tomille ja koko suomen joukkueen hyvälle joukkuehengelle, joka oli myös avain hyvään ja onnistuneeseen kisaan ja koko matkaan. Uusia tuttavuuksia tuli tutuksi, joka on aina mahtavaa kun tapaa uusia ihmisiä ja antaa heidän kertoa oma tarinansa ja jakaa se joukkueen kesken, näin olemme yhtä suurta joukkuetta ja puhalletaan yhteen hiileen sinivalkoisissa väreissä.