Irlanti, Kroatia ja Puola siinä kolme viimeisintä aikaisempaa EM-kisaedustusmaita. Vuonna 2016 oli Suomen vuoro järjestää elinsiirronsaaneiden EM-kilpailut Vantaalla. 

Tänä vuonna osallistuminen oli kaikkea muuta kuin selvää, kuin kevät oli hyvin vaikea terveyden vuoksi. Olen ja olin kuitenkin sen verran määrätietoinen tähtäimistäni ja tavoitteistani. Kevään alkukynnyksillä vointini ja kuntoni vaati dialyysihoitoa ja tiesin että voimat voisivat olla koetuksella tulevan kevään ja kesän aikana. Asiaa pitkitti ja vaikutti myöskin se, että lähelle juhannukseen asti minulla jatkui IV-antibiootti suoneen kroonisen tulehduksen vuoksi. Tämä asetti kovat kyllä/ei mietinnät kisoihin osallistumisen suhteen. Onneksi kuitenkin lääkekuuri tehosi juuri kesäkuun lopussa ja kaikki näytti hyvältä, mutta voimaton olo oli kuitenkin vallannut jo osittain hoitoväsymyskin, mutta sitkeys ja määrätietoisuus auttoivat jatkamaan eteenpäin menemistä.  

Kisat olivat heinäkuun puolenvälin aikoihin, joten minulle jäi käytännössä vain parisen viikkoa aikaa harjoitella tehokkaasti omia lajejani, petangueta ja keilailua, mutta petangueta suureksiosaksi ja sekin omalla pihalla.  

Asenne ja tavoite olivat edelleen sillä tasolla kuin näihin kisoihin kuuluukin lähteä, ei paineta mitaleiden suhteen! Ainoa poikkeus oli kuitenkin kilpailuihin tullut, että olen siirtynyt kevään myötä dialyysissa olevaan sarjaan, jotta kilpailut olisivat reilut ja oikeudenmukaiset.  

Henkilökohtaisesti kisat menivät yllätyksellisesti omalta osalta, mutta aina jää vähän hampaankoloon, mutta itsekriittisyys on aina tervettä. Henkilökohtaisessa kisassa tuli hopeata, joka ei ole häpeä, niin ainakin sanonta kuuluu. Olen siitä tyytyväinen, harmikseni vain siksi että kulta jäi vain pisteen päähän. Aikaisemmat kisat on tuonut paljon henkistä kestävyyttä ja sen kautta olen oppinut kirveltävät häviöt unohtamaan nopeasti ja ajattelemaan, että hyvin meni.  

Tyytyväisyysaste on paljon suurempi, ja sekin tuntui lähes voitolta katsoen juuri menneeseen, ”sairaan kova juttu”- tarinaan viitaten. Päivän toinen laji paripelissä, muodostui brittiläisien vastustajien kanssa melkoiseksi trilleriksi ja ratkaisut menivät aivan viimeisille heitoille saakka, meillä Tomin kanssa oli tavoitteena kirkastaa vuoden 2014 hopeamitali, mutta toisin kävi. Meillä olisi ollut mahdollisuus ja sekään ei kaukana ollut ja jälleen kerran kulta jäi vielä odottamaan itseään ja sekin jäi pisteen päähän. Loppujen lopuksi päivän saldo oli petanguesa kaksi hopea mitalia. Suomi saalisti petangue päivänä yli kymmenen mitalia. joten tulos ei voisi olla parempi juuri kotikisoissa.  

Perinteisesti minulla oli ne samat tutut lajit valittuna ja toinen niistä oli keilailu. Viimevuotisien tapaan nyt ei tarvittu tuskailla huonoista olosuhteista, mitä aikaisemmissa kisoissa on totuttu kokemaan ja näkemään. Vantaalla keilailukisa oli jaettu kahdelle päivälle, mikä oli todella hyvä ratkaisu järjestäjiltä. Henkilökohtaisesti keilailu meni omalta osalta pieleen, syytä en kuitenkaan tähän huonoon vireeseen osannut löytää ratkaisua. Onneksi siis toisena päivänä oli parikeilailu, oli aikaa nollata tilanne ja jatkaa uudelta ja puhtaalta pöydältä. Parikisaan sain kuitenkin kohtuullisen hyvä alun ja pystyin pitämään tästä kiinni koko kolmen sarjan ajan. Näin voin todeta, että pystyin pitämään oman tasoni. Ensimmäistä kertaa keilasin uuden parini Mikan kanssa. Olimme kutakuinkin tasaväkisiä pisteiden valossa, joten tuloskin oli tyydyttävä. Parikisassa tulimme Mikan kanssa neljänneksi kokonaiskilpailussa. Olen tulokseen omasta mielestäni erittäin tyytyväinen olosuhteet huomioon ottaen. Keilaparini kiitteli tasaisuutta ja joukkuehengen luomisesta. josta kokemukseni kansainvälisissä kisoissa näkyi. Mika tunnusti hieman jännittäneensä kisaa aamulla, mutta omalla pelilläni pystyin jännitykseni hänelle pitämään sopivana.  

Kotikisat jatkuivat viikon ajan Vantaalla eri lajien muodoissa, jossa suomalaisilla oli vahva osanotto. Hyvää oli myös sekin. että kaksi erillistä kisaa pidettiin samassa paikassa, joten saatiin yhtenäisyyttä ja joukkuehenkeä korkeammaksi, mutta tästähän meillä ei pulaa ollut, kuten muutoinkaan kisoissa, olivat ne sitten missä vain! Kotikisojen huuma oli mielenkiintoinen kokemus, kotikenttä oli joko vahvuus tai heikkous, mutta nyt se osoittautui vahvuudeksi meidän joukkueelle. Monet ulkomaalaiset vieraat kehuivat vuolaasti kisojen järjestelyä ja sen antia, vaikka kaikilla osa-alueilla ei ehkä mennyt mielensä mukaan. Mieleenpainuvimpia hetkiä oli myös sekin kisaviikon aikana, että Hilma tyttö oli kannustamassa mukana ja sai olla jokapäivä puuhastelemassa jotain kivaa ja sai tehdä paremmin tuttavuutta ja tyttö oppi tekemään tuttavuutta minuun, se oli laatuhetkiä, jota en unohda.  

Kisoista jäi hyvä tunne, vaikka nyt kansainvälisiltä kentiltä tulee määrittelemättömän pitkä tauko, uuden munuaisen löytyminen voi olla haaste, joten voi mennä viikkoja, kuukausia, tai jopa vuosia. Seuraavat MM-kisat ovat Espanjan Malagassa, dialyysissa olevilla ei tänne harmikseen ole kilpailuoikeutta riittävän hoitokapasiteetin takaamista kisajärjestäjät eivät pysty lupaamaan, joten siksi se ei ole mahdollista, toisin kuin EM-kisoissa, jossa osanottajamäärät ovat hieman suppeampia.  

Välivuodet aion käyttää omalla tavalla tehokkaasti jollakin tapaa, vaikka olen vahvimmillaan tiukoissa paikoissa ja varsinkin kuin tosi on kyseessä. Aion pitää virettä yllä harjoittelemalla pihallani petangueta, ja käydä keilaamassa kuntoni ja kykyni mukaan! Näin voisi ajatella että kuin seuraavat kisat ovat ovella voi olla madalempi kynnys lähteä haastamaan vanhoja pelikavereita suurella itseluottamuksella  

_____________________________________________________________________________

Vantaan kisojen aikaan tehty verkkouutinen kisojen järjestäjien sivuille minun ja Mikasta.
 Jatkonen ja Rajamäki – Jokainen näissä kisoissa on voittaja.

"Keilailu oli Suomelle Elinsiirron saaneiden EM-kilpailuissa menestyksekäs laji. Mitalisateessa helposti unohtuu se, että monille jo osaanotto kilpailuihin on voitto. Kilpailijoiden iloiset ilmeet, kannustavuus ja tsemppihenki jättävät taka-alalle sen, että tämä viikon kisailurupeama on kova ponnistus monille osallistuville urheilijoille.

Tästä jutustelemme Suomen joukkueen jäsenten Joni Jatkosen ja Mika Rajamäen kanssa. He kilpailivat parina Elinsiirron saaneiden ja dialyysissä olevien keilailussa, 30–39-vuotiaiden sarjassa.  

Jämsäläinen Jatkonen on jo kokenut urheilija myös kansainvälisissä kisoissa. Hän nappasi jo alkuviikosta kaksi hopeamitalia petankissa, jatkoksi aiemmilee kahdeksalle SM-, EM- ja MM-mitallilleen.  

Rajamäelle sen sijaan nämä ovat ensimmäiset isot kisat ja hänen kisaurakkansa alkoi keilailussa ja jatkuu vielä yleisurheilussa, lajeina pituus- ja korkeushyppy.  

Tänään Jatkosen ja Rajamäen taistelu parikeilailussa päätyi sijalle neljä ja siitäkin riitti iloa.  

– Eikös sitä sanota, että tämä on se kaikkein kurjin sijoitus, mutta meille tämäkin oli voitto. Etenkin minulle, eilisen surkean keilailupäivän jälkeen, melkeinpä nappisuoritus, Jatkonen naurahtaa.  

Hänelle nämä EM-kisat olivatkin muuten suuri voitto jo sinänsä. Osallistuminen kilpailuihin vaarantui, koska neljä kuukautta sitten hän joutui taas turvautumaan dialyysiin ja tämä tietysti vaikutti myös kisasuunnitelmiin.  

– Jouduin miettimään, miten kisoissa kilpailen ja valmistautuminen niiltä osin sitten muuttui. Kisoista pois jäänti ei oikeastaan käynyt lainkaan mielessäni. Päätin, että täytyy vain kisata kunnon mukaan, mutta mukana ollaan, Joni kertoo.  

Lahtelainen Rajamäki, kahden lapsen isä, kertoi valmistautuneensa keilailuun piirikilpailuissa ja käyneensä myös järjestetyillä urheiluleireillä.  

– Siitä oli sitten helpompi askel lähteä kisoihin, kun tunsi itsensä varmemmaksi, Rajamäki toteaa.  

Hänelle tehtiin maksansiirto kolme vuotta sitten ja siitä lähtien liikunta on ollut hänelle tärkeä osa elämää, sekä fyysistä että henkistäkin hyvinvointia.  

– Tällaisiin kilpailuihin osallistuminen kannustaa ja antaa kyllä lisää motivaatiota liikkumiseen, Rajamäki kertoo.  

Erityisesti kilpailukaverien kannustus tuntuu upealta ja antaa uskoa omaan onnistumiseen.  

– Kyllä Jonin kilpailukokemus näkyi kisailussa ja omakin suoritus vapautui, kun näki, kuinka hän osasi ottaa asiat huumorilla ja rennosti, Rajamäki kehuu.  

Elinsiirron saaneiden EM-kisoissa on monta sankaria. Jatkonen ja Rajamäki ovat kaksi heistä. Kumpikin on kilpaillut, taistellut ja voittanut. Kannustaneet toisia ja saaneet kannustusta. Olleet osana joukkuetta ja sen menestystä.  

Nyt on edessä kummallakin uudet haasteet. Rajamäki hakee nyt rohkeutta päätökselleen osallistua MM-kilpailuihin ensi vuonna Espanjan Malagassa ja Jatkonen valmistautuu uuteen elinsiirtoon.  

– Lähden tässä kakkoskierokselle, niinkuin piireissä huumorilla heitetään, ja sitten taas uusiin kisoihin mukaan, Joni Jatkonen, tämä taisteleva optimisti, heittää lopuksi. 

Teksti Ari Martinaho
Lähde www.vantaa2016.fi