Riipaisuja ja raapaisuja oli viimeisin kirjoitukseni omilla sivuillani, josta on kohta jo lähemmäksi vuosi takana. Sitä miettii miksi en ole enää entiseen malliin kirjoitellut aiheita. Syyt ja syvät ovat kuitenkin vuodessa 2012. Tapana on ollut aina kirjoittaa jostain mukavista asioista ja elämänvaiheista ja sen tuomista rikkauksista. Lukijoiden on mukavaa lukea mieluiten iloisia asioita kun murheellisia. Samalla olen myös ajatellut säästää lukijani ikävistä aiheista viimevuoden aikana.

Olen nyt kuitenkin ajatellut vähän raottaa ovea menneisyyteen vuodestani, joka on sitä mitä en elämässä halua kokea, hyviäkin asioitakin toisin tapahtui. Kaikki alkoi hyvin, kunnes oravanpyörä lähti pyörimään. Vuoden vaihtuessa 2011 - 2012 toivoin silloin paljon myönteisiä asioita tapahtuvaksi ja toisi hienoja asioita jotka potkivat ja vievät elämää eteenpäin luottavaisin mielin. Toiveita ja haaveita oli yllin kyllin, lähdin kuitenkin liiankin luottavaisin mielin ja kaikki näytti hyvältä aina keväiseen pääsiäiseen asti. Olin treenannut jo silloin hyvään kuntoon joulusta 2011 asti nelisen kuukautta. Pidin päätähtäintä silloin Kroatian EM-kisoja, johon olin asettanut tavoitteeksi muutaman mitalin, nyt ajateltuna liian korkeat tavoitteet. Kuntoilulla pysyin hyvin terveenä ja peruskuntokin oli hyvä, jotta jaksoi arjen haasteet puurtaa eteenpäin. Kaikki kuitenkin kääntyi päälaelleen, olin pääsiäisen Ninnun luona viettämässä mukavaa pääsiäistä ja kaikki meni hyvin ja mukavasti. Otin pidemmät vapaat, jotta olisi aikaa hieman hengähtää työstä ja kaikesta muusta arjesta. Paluu arkeen näytti armottomat kyntensä. Loman jälkeen ehdin olla yhden päivän työssä kunnes iski korkea kuume ja yskä. Kuumetta oli kolmen päivän aikana 40 asteen. Toipuminen oli hidasta ja yskä jatkui vielä pitkään, kunnes jälleen iski pieni kuume viikkoa myöhemmin jo lähes toipumisesta. Päivystykseen oli pakko mennä, jossa diagnoosiksi sain ”jo” menneen keuhkokuumeen! ”No just, tämä tästä puuttuikin” totesin mielessä, istuessa siinä lääkärin edessä”.  

Ei auttanut itku markkinoilla! Toipuminen eteni hitaasti ja ajattelin että parannetaan nyt kunnolla ennen kuin voidaan jatkaa treenaamista jälleen kohti tulevia Kroatian EM-kisoja. Tiedän että näiden asioiden kanssa ei ole leikkimistä tai seuraukset voivat olla sitäkin vakavimmat. Söin parantumiseen parit antibiootti kuurit, jotka jotenkin tuntui tehottomilta. Kevät kuitenkin eteni mukavasti eteenpäin vaikka olo oli edelleen kun heikolla urheilijalla, sairastelut oli vienyt ne kaikki voimat jotka olin siihen mennessä neljän kuukauden aikana saavuttanut.  

Oli toukokuu, joka on minun ja Ninnun mielekkäin kuukausi, jota kummatkin rakastamme. Talven aikana sain aikoinaan villin ajatuksen että yllätän hänet täydellisesti toukokuussa. Hän joskus totesi minulle että ”sä et pysty mua yllättämään” Tästä siis ajatus lähti liikkeelle ja päätin asiaa kokeilla toukokuussa. Ajatus vaati hyvän suunnitelman, pyysin apua Ninnun perheeltä, jotta ajoitus olisi mahdollisimman täydellinen. Ajoitus oli mitä täydellisin ja loppu on historiaa josta on hienot ja kauniit muistot. Kesä tuli ja odotukset olivat korkealla. Olen ollut tunnollisesti aina kevät ja kesän ihminen, joten sitä luonnostaan odottaa aina mielekkäänä. En ollut aloittanut treenaamista tässä vaiheessa laisinkaan kun tunsin että oloni ei ollut aivan täydellinen, ajoittain oli pientä yskää ja nuhaa. Aina puoleenväliin asti kesää kaikki meni suhteellisen hyvin, kunnes perheenjäsenistämme yksi joutui sairaalaan aivan yllättäen. Tämä oli luonnollisesti kova paikka kun ei tiennyt mistä on kysymys ja mikä vaiva mahdollisesti oli. Kova kolaus henkimaailmaan, epävarmuus varjosti koko kesän ajan ja jonkinlainen menettämisen pelko hiipui päivittäin puseroon lähes neljän kuukauden ajan syksyn kynnykselle asti. Työni piti arjessa kiinni ja ajatukset muualla kaikesta murheista. Nyt kuitenkin kaikki hyvin ja olen iloinen kuitenkin siitä, että perheenjäsenemme on yhä jakamassa ilomme meidän kaikkien kanssa, vaikka kaikki ei kuitenkaan ole entisellään! Tosiasiat on osattava hyväksyä sellaisenaan vaikka välillä tuntuu, että kohtalo puuttuu peliin liian monesti elämässä.  

Ilon pilkahduksia:  

Ei suinkaan elämän koettelemukset kesän aikana hälventyneet, kärsin vielä heinäkuussa pientä kuumetta ja loman alkajaisiksi sain poskiontelotulehduksen ja jonkinlaisen ylähengitystietulehduksen. No näillä mentiin kohti kesälomaa, ja antibioottikuuri kouraan ja lomalle. Ilonpilkahduksia kesään mahtui johonkin saumaan, vaikka murheet taustalla hieman vaikuttikin. Ninnun kanssa oli hyvä tilanne kuin pääsimme olemaan yhdessä viikon, joka oli harvinaista herkkua lyhkäisiin viikonloppuihin verrattuna. Nautimme kesästä ja vietimme mukavasti yhdessä, mieleenpainuvin hetki oli kun kävimme tutustumassa paikallisia maisemia merenrannalla, jonne aurinko laski upeasti vasten tyyntä vedenpintaa! Matkanvarrella oli upea kartano jota ei voinut kuin ihastella siinä suvi-illan taittuessa kohti yötä. Nämä pienet hetket elämässä virkistää mukavasti haasteista huolimatta. Ensinmmäisen kesäloman osa oli päätöksessä ja oli aika palata syyspuolen työrupeamaan, joka on tietynlainen sesonkiaika. Koulujen alkamiset lisäävät jonkin verran kiirettä ja vilskettä, mutta ne on aika nopeasti hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Oli enää puolitoista viikkoa Kroatian matkaan ja hieman jännitti kyseinen matka, kuin maa oli täysin uusi tuttavuus, josta ei juuriikaan ollut kovinkaan paljoa tietoa ennakkoon.  

Odotukset murenee:  

Tämä luonnollisesti vaikutti koko kisaviikon kaikkiin suorituksiin. Pyrin kuitenkin pitämään nämä tunteet sisällä ja ajattelemaan asian olennaista kuvaa ja nykyhetkeä ollessamme reissussa ja tehdä siitä mukaa ja ikimuistoinen matka.Odotukset olivat korkealla kisoihin nähden ja tavoitteetkin olivat liian kovat ja odotin itseltäni liikaa ja kisatkin menikin henkilökohtaisesti alisuorittamiseksi pisteiden valoissa. En päässyt missään vaiheessa omalle tasolleni mihin olen tottunut. Ennen kisoja olin treenannut hyvin tuloksin ja rikoin jopa oman henkilökohtaisen ennätykseni. Ennen alkua olin kuitenkin innoissani uusista tulevista kisoista kun jotain uutta tulee elämässä vastaan ja erilaista, tuolloin ajattelin että vihdoin vaikeudet alkaa olla takanapäin. Tuohon päivään asti kestänyt yskä ja nuha alkoivat helpottamaan ja kaikki näytti hyvältä. Kroatian lämpö helli ihollani mukavasti, suomen kesän ollessa kylmä. Odottava fiilis nousi kohti ylemmäksi ja kaikki näytti olevan hyvin. Ei vienyt kauankaan kun tuo kaikki haihtui, heti samana päivänä kuin olimme kroatiaan saapuneet, sain puhelimeen ikävän viestin että hyvä ja pitkään tuntemani kaverini ja ystävä on kuollut. Pahalta tuntui vielä sekin että hän päätti itse päivänsä. Tuon viestin jälkeen tuntui syvä suru sisimmissään, kukaan sitä ei nähnyt joukkuekavereista muu, kuin Ninnu. En halunnut kertoa tästä asiasta kuitenkaan joukkueen jäsenille. Tämäkin olisi voinut vaikuttaa lopullisiinkin suorituksiin. Tahdoin päästä asian yli yksin.  

 Kroatia tarjosi hienon elämyksen maisemineen ja retkineen. Kansainväliset tuttavuudet luovat sosiaalista verkostoa suuremmaksi. Oli mukava tavata vanhoja tuttuja kavereita ja ystäviä jotka antavat voimaa jaksamaan eteenpäin, vaikka kisaviikkoani varjosti suru, huoli, pettymys ja jonkinlainen epäoikeudenmukaisuus.  

Tuolloin elokuussa laitoin yhteenvetoni facebook:n seinälleni seuraavalaisesti: ”Hikiset kisat lähestyy loppuaan, omat suoritukset hieman alavireisesti paahtavassa helteessä joka saattoi olla parhaimmillaan tänään 47 astetta. Vaikka mitalit jäi kauaksi, niin silti rento ja mukava fiilis. Paljon hyvää reissusta jäämässä käteen. Paljon opittavaa jäi siltikin. kokemus tämäkin vain on, viime vuoden pettymyksestä ainakin opittiin se että märehtiminen ja murehtiminen ei auta vaan uusia mahdollisuuksia tulee, kuten nytkin mutta ei vaan ollut mun vuoro täällä Zagrebissa nyt nautitaan vielä kuin voi sillä kylmä kotisuomi kutsuu ja sitähän me edustimme ja sinne on aina kiva palata”Kroatia tarjosi mukavan kokemuksen lämpötiloillaan ja toi erilaisen haasteen. Parhaimmillaan lämpöä oli yli 50 auringossa petangue päivänä. Kroatia on kuitenkin näissä valoissa ajateltuna vuoden kohokohtani vaikka kaikki ei kuitenkaan mennyt kun ajatus. Ninnun kisat menivät todella upeasti josta tuliaisina kolme mitalia, upeaa. Hänessä on potentiaalia vaikka mihin, olen sen aina tiennyt ja luottanut häneen.  

Paluu arkeen ja tyrmäys:  

Kroatiasta paluun jälkeen minulla oli vielä viikko kesälomaa jäljellä, joten ajattelin ottaa mukavasti nauttien. Matka tuntui jaloissa ja kropassa, mutta viikon aikana oli jonkin verran kertynyt kotihommia tehtäväksi jotka piti kuitenkin tehdä normaaliin tapaan. Matkan jälkeen kävin sairaalassa kertomassa perheenjäsenelleni matkan kuulumisia ja esittelemässä kuvat ja niiden tuomia antia. Saimme viettää jälleen tämän viikon Ninnun kanssa yhteistä aikaa. Tämä matkan jälkeinen viikko oli kuitenkin liian tiivis kropalleni ja voimille joten tuttu olo alkoi jälleen vallata kropan. Vointi huononi ja olo oli karsea. Niinpä niin jälleen kaikki epäonnen vuosi sai jatkoa siihen mihin ennen kisoja jäin. Tuossa vaiheessa oli pakko mennä lääkäriin jossa katsottiin tarkkaan missä vika mahdollisesti on. Verikokeita ja säteilyä kroppaan, mutta mitään kuitenkaan ei järkevää syytää löytynyt. Mykoplasma otettiin myös tarkkailuun ja jälleen lääkkeet kouraan. Tuntui turhalta kun syö lääkkeitä johon ei löydy järkevää perustetta. Oireet hävisi vain lääkkeiden syönnin aikana, mutta kun kuuri loppu kaikki palasi aina pienen ”köhän” kanssa. Tätä jatkui aina ihan lokakuulle asti, näinä kaikkina aikoina ei juurikaan treenattu, kun en tuntenut oloani sellaiseksi että ottaisin riskiä lisää terveyteni kanssa.  

Unelmien ja toiveiden herättelyä:  

Jo keväällä puhuimme Ninnun kanssa monesti, että haluamme muuttaa yhteen asumaan, ja saada etäsuhteen päätökseen. Olimme jo laittaneet hakemuksen kesän aikana. Odotimme innolla asuntoilmoitusta, odotuksemme oli korkealla asunnon suhteen että se oikeanlainen löytyy. Ensimmäinen asunto oli kuitenkin heikossa kunnossa, joten jouduimme sanomaan ”ei kiitos” ja muuttaminen antoi odottaa itseään. Ei muuta kuin matoa koukkuun ja apajille. Noin kuukauden odotuksen jälkeen tuli yksi asuntoilmoitus, joka olisi tarjolla. Tämä toinenkin asunto oli myöskin edellisen kaltainen, jolloin muutto antoi odottaa. Etsimme tiiviisti asuntoa, sellaista oikeanlaista ja mukavaa jossa viihtyisi hyvin. Kokeilimme onneamme myös yksityisiltä markkinoilta, mutta käteen ei kuitenkaan jäänyt mitään.  

Haaveet kaatuu:  

Tässä vaiheessa alkoi toivo loppua ja luottamus kadota hiljalleen lukuisten murheellisten koettelemuksien seassa ja kun vointi ei ollut täydellinen. Ninnu sai töitä omalta paikkakunnaltaan vanhuspalveluiden alalta joka on hieno asia, hänellä on mahdollisuus näyttää potentiaali ja työmoraalinsa. Tämä tiesi että yhteen muuttomme ei vielä toteutunut. Aloin luopua toivosta tämän vuoden osalta ajatuksesta ja pettymys kuitenkin oli melkoinen, olimme väsyneitä etäsuhteeseen ja kovin monet asiat menivät kyseenalaiseksi pettymystä purkaessa väsymykseen. Pienetkin asiat tuntuivat mahdottomilta ja niistä syntyi riitoja, eikä ero tässä suhteessakaan kaukana käynyt.  

Murheet kasaantuu:  

Pettymyksiä nieltäessä ja tosiasioiden hyväksyessä, vaikka vaikealta kaikki tuntuikin. Terveyteni alkoi pikkuhiljaa palailemaan ennalleen vaikka voittaja fiilis ei kuitenkaan ollut. Kunnes asiat alkoivat jälleen pikkuhiljaa valottumaan, kuulen ikävän uutisen että pitkäaikainen ystävä ja yhteistyökumppani oli kuollut yllättäen. Teimme yhteistyötä paljon munuais- ja maksaliiton työryhmässä suunnittelemassa erilaista toimintaa, ikäisillemme nuorille. Tämä oli luonnollisesti kova paikka, tunne on sama kun perheenjäsenen menettäisi elämästään. Suurin kysymys tähän vuoteen oli MIKSI? vuoteen on jo tähän mennessä mahtunut niin paljon murheellisia asioita. Vuosi alkoi lähestyä loppuaan ja aika valmistautua tulevaan vuoteen 2013. Silloin ajattelin että vuosi saisi vaihtua jotta tämä epätodellisen vuoden saisi päätökseen. Sanontahan on aina, ei kahta ilman kolmatta! Joulukuisena iltana selailin facebookkia ja samalla ajattelin että mitähän yhdelle kavereistani kuuluu? Kunnes jälleen kerran sain kohdata surun, kuin ”seinällä” luki täynnä kirjoituksia ”lepää rauhassa” kolmas ystävän menetys oli jo liikaa itsetunnolleni vuoteen. Pieni masentuneisuus iski puseroon ja kiinnostus lopahti pienistä asioista ja epävarmuus iski kaikesta. On sanoinkuvaamaton tunne, että hyvät ystävät katoavat elämästä ja elämä tökki pahemman kerran, tuntui että mikään ei tahtonut sujua, muu kun työ joka minua kiinnosti eniten heikkoina aikoina.Parisuhde oli ajoittain koetuksella, olen pitänyt itseäni vahvana ja selviytyjänä ja luotin että selviän tästä kaikesta. Olin rikkonut parisuhteeni periaatteitani, josta toisen kuuntelemattomuus oli pahin rikkeeni. Kaksi ystävääni oli kuollut, pettymykset syönyt itseluottamusta, terveys reistaillut lähes koko vuoden. Asioihin luottaminen oli enää haurasta kun onnistumisen hetkiä ei vuodesta kunnolla löytynyt. Syksyn aikana kuitenkin tein jatkosopimuksen työhöni, joka antoi virtaa arkeen jaksamaan eteenpäin! Positiivisuus antoi taas voimaa eteenpäin.  

Kolmas kerta toden sanoo:  

Loppurysäys:  

Miettiessäni, että näin ei voi jatkua enää, oli otettava niskasta kiinni ja mietittävä tosiasiat ja mitä haluaa nyt ja tulevaisuudelta, vaikka moraalini oli vähäinen tuolloin! Uusi vuosi ja uudet kujeet, päätin tuolloin vetää nollauskurssin toden teolla juomalla viskiä. Olin puhunut paljon asioista perheeni kanssa vaikeasta vuodesta ja niitä haasteista mitä olen kohdannut, mutta aina sekään ei auttanut, koska suurimman osa asioista kuitenkin vaivasi. Rennosti ottaen viskiä ja iltaa istuessa samalla kuunnellessa rakettien pauketta, kun ihmiset heittävät rahat savuna ilmaan! Mutta minä nautin viskiä suoraan pullonsuusta. Ajattelin, että tässä on asennetta, hitto vieköön!Väsymys painoi jatkuvasta skarppauksesta ja vuoden tuomista haasteista. Joulun vietin omissa perheoloissa joka kuitenkin oli ihan mukava. Oli aikaa levätä rauhassa ja nukkua, sekä kerätä voimia tuleviin koitoksiin. Seuraava vuosi tiesi paljon haasteita ja vastuuta, josta minä pidän. Vielä loppuvuoteen asti oli erilaisia haasteita, silloin koin jonkinlaisen pohjakosketuksen.  

Loppulausekkeet:Identiteetin metsästäminen:  

Facebookissa juttelin useamman tunnin hyvä ystäväni Ollin kanssa, silloin kerroin totuuden huonosta kisavireestäni ja heikoista ajoistani, että elämäni on sisältänyt niin paljon haastetta. Tuolloin huomasin että puhuminen on kaikkein paras lääke ja sopivan rentoutuminen, asiat alkoivat pikkuhiljaa helpottamaan kun olin saanut asioista puhua ja nauttien asenteella viskiä. Seuraava päivä olikin huomannut että jotain on kuitenkin onnistunut, hyvä fiilis ja heikko olo. No mutta uuden vuoden päivä oli viimevuotista parempi kärsimys kaikkien näiden jälkeen.  

Nyt on helpompaa ja hyvä näin. Asiat sujuvat mallikkaammin ja kaiken kanssa on helpompaa. Asetin itselleni lyhemmän ajan tavoitteita, jossa on helppo pitää kiinni ja jaksaa odottaa. Tätä myötä myös kärsivällisyys tulee takaisin pienin askelin elämään. Yksi niistä on kuntoilun aloittaminen, vaikka alku on aina hankalaa mutta sen tavoite on lyhemmällä aikavälillä mukavampaa.  

Viime vuosi oli niin rankka henkilökohtaisesti, että kadotin identiteettini, jouduin monenmoiseen prässiin erilaisissa tilanteissa ja suoriutumaan arjentuomista haasteista vaikka terveys reistaili koko vuoden. Kärsivällisyyteni kärsi usein ja hermostuneisuus toi ikäviä tilanteita eteen. Suukopua syntyi melko helposti kuin sanoin asioita juuri niin kuin ajattelin suoraan seuraamuksia ajattelematta ja jouduin monesti selventämään asioiden näkökantojani. Epätoivoisuus ajoi harmillisiin tilanteisiin ja pettymykset lisäsi tuskaa. Mutta nyt jälkeenpäin miettien miten pienistä asioista kaikki on kuitenkin kiinni, vaikka paljon itsestään riippumattomat asiat vaikuttavat moneen asiaan itsestään ja tulevat ketjureaktion lailla viemään vaikka sitä ei tahtoisi.  

Valonpilkahduksia oli kuitenkin ajoittain ja tuntui että nyt elämä jälleen hymyilee. Yksi pelastus syksyyn oli kun pääsi lähes vuoden tauon jälkeen Yön konserttiin kuuntelemaan bändin silloin tullutta uuden levyn materiaalia. Pääsin Ninnun kanssa viettämään ja jakamaan tuon hienon konsertin tunnelmia kaksistaan. Jälleen niitä yhteisiä hetkiä jota elämässä tarvitsee olla ilman mitään kiireitä. Pitää uskaltaa antaa aikaa itsellensä ja kumppanillensa ja yhteistä aikaakin on hyvä jakaa keskenään. Nämä on mikä ihmisen pitää voimissaan ja elämän langassaan kiinni. Välittäminen ja toisen huomioiminen sekä kuunteleminen ovat kuitenkin tärkeätä on hyvä muistaa, jossain määrin nämä asiat unohdin huonojen asioiden keskellä. Opittu on paljon viime vuotisesta ja elämä hymyilee jälleen kaikesta näistä vaikeista hetkistä. Rakkaus on voittanut pelon ja nyt luottamus on jälleen kohdallaan itsessään ja onnistumisia on tullut. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin pienin askelin.  

Viime vuosi oli taistelua, pelkoa ja rakkautta, joten tähän siteeraan pari Yö:n kappaleen säkeistöä.  

Taisteluissa vihdoin alkaa
väsyä väsynyt ei jaksa pelätä
hmisenä tyytyy kelpaamaan
sydämensä rauhoittaa
rakkaus vahvana
on hauraan kaunis pelon kuolema”

-Pelko ja rakkaus -2012

”Niin monta kertaa oon jo ollut luovuttaa
ja melkein menettänyt uskoni kipinään
oon pysähdellyt merkitystä miettimään
ihmetellen mikä liekin sytyttää”

-Löytöretkellä -2012