Oli ehtinyt neljä vuotta kulua siitä, kuin edellisen kerran kilpailin isoimmilla MM-tason kilpakentillä. Tuo oli vuosi 2011 Göteborg Ruotsi. Nuo kisat olivat henkilökohtaisesti huonoimmat kisat, jossa olen ollut. Silloin kaikki meni pieleen enemmän tai vähemmän henkilökohtaisella tasolla. Tuohon aikaan olin kuitenkin sen verran kokematon kisakävijä ja huono häviäjä. Näiden kisojen jälkeen kesti kuitenkin vielä pari vuotta ennen kuin osasin käsitellä häviön ja asennoitumisen oikealla tavalla kisoihin, edes EM-tasolla Kroatiassa en ollut vielä oppinut näitä urheilijan salaisuuksia menestymiseen sen miten ennen ja jälkeen kisojen pitäisi asioihin suhtautua. Näiden kahden kisojen MM-2011 ja EM-2012 huonojen menestyksien jälkeen päätin pitää välivuoden (2013) ja keskittyä psykologiseen puoleen sekä harjoitella enemmän omia vahvuusalueita.  

Vuosi kerrallaan oli aina mentävä ja sen mukaan mikä oli sen vuoden kuntotaso, onneksi nyt on kuitenkin muutaman vuoden ajan ollut suhteellisen vakaa tilanne perusterveyden osalta, mutta koskaan sitä ei kuitenkaan tiedä milloin se huono hetki koittaa. Se ei kuitenkaan päällimmäisenä ajatuksena voi olla, koska se haittaisi vain arkipäivän askareita ja eikä sitä uskaltaisi elää ja mennä eteenpäin. Täytyy olla kuitenkin tyytyväinen kuin omasta munuaisensiirrosta alkaa olemaan mittarissa jo 22 vuotta. Nykypäivän mittapuussa se on jo siirretylle munuaiselle paljon ja jokainen vuosi lisää on aina iso voitto. Joka vuosi olen ottanut myös tavoitteeksi lähteä kokeilemaan omaa tasoa kansainvälisellä tasolla, lukematta vuotta 2013. Viime vuonna 2014 suunta näytti jo oikeata, vaikka henkilökohtaisella tasolla petanquesta ei vielä menestystä tullut, mutta tulokset lupailivat kuitenkin hyvää, vaikka häviöt olivat kuitenkin parin pisteen eroja. Tomin kanssa paripelissä, kuitenkin pistimme todellisen joukkuepelin huippukuntoon ja tulostakin tuli ja Puolan Krakovasta kotiin tuomisina petanquen paripelin hopeata, siitä oli siis hyvä jatkaa. Hyvin sujuneet EM-kisat Puolassa, antoivat ison motivaation silloin tähdätä MM-kisoihin Argentiinaan, vaikka olin jo pari vuotta sitten päättänyt, että seuraaviin MM2015 lähden varmasti, jos vain kunto ja terveys ovat vaaditulla tasolla.  

Argentiinan MM-kisat olivat jo minulle henkilökohtaisesti kuudennet arvokisat, joten voin itseni luetella yksi kokeneimpiin joukkueenjäseniin. Monet tukeneet henkilöt kysyivät ennen matkaani lähtöä, että jännittääkö kisat, myönsin hieman jännittävän enemmän pitkää matkaa, jonka tiesin olevan kovin koitos koko matkan osuudesta, vaikka ei kisat niinkään jännittänyt kuin tiesin ja osasin odottaa miten perusmuodollisuudet kutakuinkin menevät. Jännitystä lievensi tuttu ja mahtava suomenjoukkueen henki ja ennen kaikkea kokenut joukkueenjohto joka luo turvallisen olon joukkueelle lähteä matkaan.  

Matkaan

Osa joukkueenjäsenistä lähti matkaan jo pari päivää aikaisemmin ennen pääjoukkoa, lähdimme matkaan elokuun 21 päivä. Ehdin olla tuona lähtöpäivänä vielä töissä muutaman tunnin, varsinainen matkani alkoi jo kello 12.00. Tuolloin bussini lähti kohti lentokenttää Helsinki-Vantaalle, tiedossa oli melkoinen matka edessä. Ensimmäinen välilasku tapahtui Saksan Frankfurtin kentällä, jossa oli noin kahden tunnin ja puolen tunnin välilasku. Kello oli jo paikallista aikaan (saksassa) 20.30 ja matkan päällä olen ollut jo pian 10 tuntia, joten pieni jännitys ja uudet asiat jaksoivat pitää matkalaista hereillä mukavasti. Edessä oli siis vielä pitkä maraton lento, joka kesti hieman vajaa 14 tuntia. ja yli 10 000 lentokilometriä Buenos Airesiin maapallon läntiselle puolelle. Aikataulullisesti lentoaikataulut olivat ihanteelliset, lentomme oli yön ns. nukuit koneessa yön ja olit aamulla perillä Buenos Airesissa, jossa kello oli saapuessamme kello aamu 7 En kuitenkaan voi väittää etteikö olisi ollut väsyttänyt ja nukkunut koneessa matkan ajan hyvin. Paikan päällä väsymys painoi jonkin verran ja ajatus oli vähän sitä suin tätä, pakolliset, mutta tarkat passintarkastukset läpäistiin kuitenkin kunnialla läpi, jossa joukkueelta meni yhteensä noin tunti jonottaessa. Tarkastuksessa tarkastettiin kaikki tarvittavat paperit ja otettiin henkilökuvat, sekä sormenjälkitunnisteet. En ole aikaisemmin törmännyt näin tarkkoihin menetelmiin matkustaessa ympärimaailmaa. Tässä vaiheessa matkaa alkoi olla jo 22 tuntia ja hieman päälle. Olimme vasta saapuneet Buenos Airesiin ja kello oli noin klo 8 aamulla paikallista aikaa lentokentällä, jossa odottelimme pientä porukkaa, jotka olivat jo saapuneet pari päivää aikaisemmin meitä. Matka jatkui pienen odottelun jälkeen bussilla kohti kisakaupunkia Mar Del Plataa. Matkan piti alun perin bussilla kestää hieman yli 6 tuntia, bussi kuitenkin jotenkin osasi ajaa harhaan parisen tuntia, joten matka venyi yli 8 tuntiseksi bussimatkaksi lennon jälkeen, kyllä siinä oli ja ukko ja joukkue aika kovilla tuon matkan jälkeen, mutta itse olin valintani tehnyt ja lähtenyt ”Extream” matkalle. Nämä oli taas näitä elämän ”once in a lifetime”- hetkiä!  

 Saapuminen kisakaupunkiin 

Saavuimme vihdoin yli 36 tunnin matkustamisen jälkeen hotellille, kello oli noin paikallista aikaa noin puoli kuusi illalla. Väsymys painoin kuitenkin jonkin verran matkalaisia, mutta mielenkiintoinen ympäristö sai kuitenkin hieman väsymyksen laantumaan, mutta ensimmäisenä oli kuitenkin mielessä laittaa terveiset kotisuomeen terveiset, että perille on perille päästy, onneksi hotellissa oli vapaa langaton verkko, jonka kautta oli helppo laittaa viestiä sosiaalisen median kautta terveiset mahdollisimman monelle ihmiselle kerralla. Hetken odottelun jälkeen saimme huoneemme Jannen kanssa, joukkueenjohtaja oli jo ennakkoon varoitellut hotellihuoneen laaduista ja odottamasta liikoja niiden tasosta, se mitä internetissä olevat kuvat alkoivat ymmärtää. Onneksi joukkueenjohtaja olikin varoitellut tästä asiasta ennakkoon, hotelli oli kisakaupungin kenties parhaimpia hotelleita, mutta se mitä se meidän suomalaisten silmissä näytti niin oli kuitenkin kaukana siitä mihin me suomalaiset olemme tottuneet näkemään esim. Helsingin tasoisen hyvän hotellin. Paikallinen hotellimme käytävät ja huoneet olivat melkoisen "pelkistettyjä", etenkin käytävät ammottivat tyhjyyttään oikeastaan vailla minkäänlaista sisustusta.  

Petangue, keila, sekä Tejo kisa  

Petangue

Nämä kisat olivat minulle kolmannet MM-tason kisat ja kokonaisuudessaan kuudennet arvokisat. Jokaiset kisat noudattavat samaa tuttua kaavaa avajaisista gaalaillalliseen, joten niistä on aikaisemmissa kirjoitelmissa kirjoitettu ja päätän jättää kirjoittamatta niitä kohtia sen yksityiskohtaisemmin. Kisoihin lähtiessäni ei ollut sen suurempia tavoitteita ja ensimmäisenä lajina oli jo nykyään vakinoituneeksi minulle ykköslajini petangue. Petanguessa minulla oli vain henkilökohtainen kilpailu, aikaisempina vuosina minulla oli tapana tuijotella paperilta vastustajat, se että kuka tulee mahdollisesti vastaan pelissä. Tämän seikan jätin nyt väliin ajatellen "se on aivan sama, kuka sieltä vastaan tulee, mennään peli kerrallaan" Ajatus saattaa kuulostaa vastustajan aliarvioimiselta, mutta näin ei kuitenkaan ollut. Tämä ajatusmaailma on ollut yksi valmistautumistapa ja psykologisesti vaikuttava tekijä, joka on auttanut keskittymään omaan peliin paremmin. Ensimmäinen vastustajana oli ranskalainen, ranskalaisia pidetään aina vaarallisina petangue pelaajina. Viime vuotiset kisat ovat kuitenkin opettanut sen, miten kisoihin tai tuleviin kilpailuun asennoidutaan, joten siitä oli todella iso apu. Pientä pintajännitystä alussa oli kuitenkin itselläni, koska olihan kyseessä MM-tason kilpailut, tämä vaikutti hieman alkuun, joten ranskalainen sai pari hyvää heittoa alle, joten jäin hieman alakynteen. Tokenin kuitenkin nopeasti ”shokista”, rento mieli ja ajatukset omaan peliin ja peli alkoi rullaamaan omalla tasolla. Voitin kuitenkin ranskalaisen kuitenkin melko selvin lukemin.  

Seuraava vastustajana oli viime vuoden Euroopan mestari Itävallasta, viime vuonna hävisin muutamalla pisteellä. Samalainen ajatus, peli kerrallaan, vaikka tiesin että kaveri on hyvä joka heitollaan, mutta omalla pelillä pystyn voittamaan hänet. Näin kuitenkin kävi, että voitin hänet selkein numeroin! Kaverista kyllä näki, että häntä selkeästi harmitti häviö ja eikä hän pystynyt kovinkaan pistämään vastusta minulle haluamallaan tavalla. Arvelen, että kaveri menetti hermonsa ennen pelin alkua kuin kisajärjestäjät sekoittivat pakkaa, vaihtamalla meidän pelikenttää, tai olimmeko vain väärällä kentällä, sitä en tiedä, mutta itse kuitenkin pidin pääni kylmänä, koska itsekin olen joskus sortunut tämän tapaisiin hermoiluihin ja se yllättävästi vaikuttaa pelin kulkuun hyvin nopeasti.  

 Seuraavaa kilpailua saattoi joutua odottelemaan tunnin ellei, jopa kaksikin, haastetta tuossa antoi vielä Argentiinan kylmyys, lämpöä oli vain ulkona parisen astetta, mutta pelit pelattiin sisähallissa, jossa ei kuitenkaan lämpöä kovinkaan ollut, joten tuossa oli kuitenkin keksittävä pitää itsensä hyvin lämpöisenä ja kisavireessä, Odotellessa seuraavia vastustajiani, jotka olivat thaimaalaisia, tarkkailin heidän peliään tarkasti. Hei olivat kovia pelimiehiä ja näkivät, että he olivat harjoitelleet kovasti ja satsanneet kisoihin todenteolla. Kuin vuoroni heitä vastaa tuli ja joukkuekaverit varoittelivat thaimaalaisia vastustajia ja totesin, että tiedän, että he ovat kovia ja taitavia heitoissaan, mutta myös totesin samalla, että he ovat voitettavissa! Itsellä oli sellainen kova luotto omaan peliin ja peli ja heitto kerrallaan oli kuitenkin mentävä eteenpäin eikä miettiä mitä seuraavaksi tapahtuu. Pystyin antamaan melkoisen kovan vastuksen ensimmäiselle thaimaalaiselle vastustajalleni, mutta hävisin kuitenkin hyvin pienellä erolla 1-3 pisteellä, jota en enää tätä tarinaa kirjoittaessa tarkalleen muista, mutta harmiksi vain se että yksi hyvä heitto olisi tuonut paremman sijoituksen. Olin silti tyytyväinen omaan peliini ja joukkueenjohtajakin totesi, että annoin melkoisen vastuksen thaimaalaisille. Viimeinen vastustaja oli myös niinikään thaimaalainen, jonka kanssa hävisin, mutta hieman selkeämmällä erolla, mutta pronssimitali oli kuitenkin palkintona, joka oli kova temppu henkilökohtaisesti, en voi olla muuta kuin tyytyväinen omaan suoritukseeni ja samalla huomasin senkin, että miten paljon pystyin kehittämään itseäni henkisellä tasolla vuoden takaiseen puolan kilpailuihin verrattuna, jossa asennoituminen ja keskittyminen oli avainsanoja, puitteet ja olivat kuitenkin haastavat, mutta pelialusta oli yksi kisojen parhaimmistoa, Pohjana oli pehmeätä rantahiekkaa, joka tuntui sopivan hyvin pelialustaksi.  

Keilailu

Keilailu, joka on kuulunut aina suomalaisten vakiolajeihin ja sekä menestyksekkääksi, josta on aina joku tuonut mitalin kotiin. Argentiinassa se oli kuitenkin kaikkea muuta kuin selvää! Kokeneimmat keilaajat toivat mitalit kotiin, joten se oli kuitenkin aika varma seikka ikämiesten puolella, sekä naisten sarjassa tuli menestystä kullan arvoisesti x2. Täällä Euroopassa ja ylipäänsä suomessa, olemme tottuneet huippujärjestelyihin ja puitteisiin, sekä olosuhteisiin, joten odotimme, että varmasti kaikki olisi Argentiinassakin suhteellisen hyvät puitteet. Puitteet ja olosuhteet olivat kuin 1940 luvulta. Tämä oli suorastaan shokki kaikin puolin. Keilaradat olivat puuta, toisin kuin meillä ne ovat laminaattiratoja. Puulattia oli kuiva kuin Atakamin aavikko, jossa ei ollut pisarallistakaan öljyä tai liukastetta. pallot tulivat puukourua pitkin takaisin kilpailijoille, pisteet laskettiin käsin, keilat nostivat "keilapohjat" Tästä johtuen pelivälineet pallot menivät piloille johon tuli melkoiset syvät urat, että pallolla ei juuri keilata suomen radoilla. Omat keilakisat menivät niin penkin alle Argentiinassa, että en kovinkaan muistele lämmöllä näitä keilakisoja, hyvin monet kilpailijat pyörittivät päätä ja totesivat kisat ala-arvoiseksi olosuhteisiin katsoen. Vaikka olosuhteet olivat kaikille samat, mutta ne eivät kuitenkaan ollut ns. oikeudenmukaiset. Keilakilpailut oli jaettu neljään eri halliin, jossa olosuhteet saattoivat olla erilaiset, kuin toisessa, eikä se siksi ollut verrannollinen tuloksiin., tässä lajissa minulla kuitenkin riittää paljon parannettavaa monella eri osa-alueella.

Tejo

Kolmantena lajina Jannen kanssa otimme lisälajiksi etelä-amerikkalaisen lajin Tejo. Otimme tämän lajin vain ihan täytelajiksi ja mielenkiinnon vuoksi, tämä laji oli täysin uusi tuttavuus kokonaisuudessaan. Ajattelimme, että tämä on petanguen kaltainen laji, joten sen pitäisi olla "helppoa" Helppo laji tämä ei kuitenkaan ollut ja säännötkin olivat hieman erikoiset, kesti kuitenkin tovi ennen kuin tajusimme tarkalleen säännöt. Peli meni aina kymmenestä pisteestä poikki, pelivälineinä toimi ns. pyöreän muotoiset kiekot, jossa jokaisella pelaajalla oli viisi kappaletta. Tarkoituksena oli päästä petanquen sääntöjen tapaisesti lähimmäksi snadia., mutta heittotapa oli hieman erilainen, joka vaati hieman harjoittelua, eikä se ollut kovin helppoa. Heitto vaati tekniikkaa ja taitoa, jotta kiekko saavutti oikealainen "lentoradan". tämän kiekon piti ylittää hiekkakentän tietyn rajan yli ja lähemmäksi snadia, Jos kiekko ei lentänyt tämä rajan yli pisteitä ei tullut! Jannen kanssa pystyimme vain pienen vastuksen antamaan vastustajalle, mutta noutajat tulivat kuitenkin hyvin nopeasti. Emme kuitenkaan ollut kovinkaan pahoillamme, että sen osalta kisat menivät pieleen, mutta positiivisesti hauska laji ja kokemusrikas kaiken puolin, tunnelma oli loistava aina latinalaisen musiikin antaessa hyvää rytmiä lanteisiin. Tässä oli meidän osalta viimeinen kisapäivä, jonka jälkeen tutustuimme hieman paikallisiin katunähtävyyksiin ja tunnelmiin.

Vapaa-aika ja kotiinpaluu

Joka kisamatkalla jää aina aikaa vapaata aikaa tutustua uuteen kisakaupunkiin ja sen tuomiin nähtävyyksiin. Mar Del Plata on oli hyvin samakaltainen kaupunkimiljöö kuin vuonna 2009 Australian kultarannikko, kaupunki oli ns. lomakaupunki, johon ihmiset tulevat lomailemaan ja viettämään vapaa-aikaansa. Vuoden aika oli kuitenkin ollessamme talvi, joten merenranta oli hiljainen ja eikä juurikaan ihmisiä näkynyt palvomassa aurinkoa! Hotellimme sijaitsi aivan Atlantin valtameren reunamilla ja merinäkymät olivat siitä huolimatta huikeat. Matkaa lähipään kauppakeskuksiin oli noin 1km , joten siellä pääsi tutustumaan tarkemmin paikalliseen arkielämään ja latinalaisen Amerikan kulttuuriin, ainakin pintapuolisesti. Ostoskeskuksissa riitti mukavasti kaikenlaista katsottavaa, mutta hinnat olivat aika pitkälle samassa hintakaaressa kuin meillä täällä suomessakin, mutta oikealla tavalla saattoi myös löytää jotain edullistakin. Esim. ravintola ruoat olivat aavistuksen verran edullisempaa, mutta ei paljoa. Matkan aikana maistettava Argentiinalaista kuuluisaa mureata naudanlihaa, joka oli kyllä aivan taivaallista, eikä lihapihvi ollut koolla pilattu, pihvi saattoi olla jopa puolet lautasen koosta ja siinä todellakin riitti syötävää toviksi. Söin siellä ehkä elämän parhaimmat pihvit, sanottiin mitä hyvänsä. Yksi vapaapäivistä kävimme katsomassa paikallista nähtävyyttä, joka oli myös kaupungin tunnusmerkki, merileijona. Merileijona oli näkemisen arvoinen ja luonnossa se näyttää kunnioitusta herättävää eläintä, ne makoilivat merenrannalla hiekassa mukavasti välittämättä kylmästä merituulesta, jota silloin puhalsi melkoisen navakkaasti! Kaupunki ei suuremmin nähtävyyksiä tarjonnut, joten aika pitkälle mentiin omatoimisesti kierrellen kaupunkia, joka oli silti tavalliseen tapaan avartava kokemus pienen kulttuurisokin kera.

Viimeinen etappi matkan jälkeen on aina pahin, mutta helpiottavin, kotimatka. Tämän tiesin olevan aikamoinen koettelemus pitkän kisaviikon jälkeen, edessä yli kuuden tunnin bussimatka lentokentälle Buenos Airesiin ja siltä lento 13-14 tunti Saksan Frankfurttiin ja sieltä parin tunnin lento Helsinki-Vantaalle, plus junamatka kotiin 3 tuntia. Bussimme lähti paikallista aikaa hotellilta noin viiden ja kuuden välillä, kuin lentomme lähtisi klo 17.00 paikallista aikaan kohti Eurooppaa. Edellisenä iltana oli gaala-illallinen, joka kesti kovin myöhään, joten oli kuitenkin mentävä ajoissa nukkumaan, jotta jaksaisi edes jotenkin matkustaa, kuin kisaväsymys alkoi jo matkalaisessa jonkin verran painamaan silmäluomia ja kuntoa jonkin verran. En kuitenkaan saanut kovinkaan nukuttua sinä yönä, enkä myöskään bussissa, saati myös lentokoneessa, joka kuitenkin oli rauhallinen lento. Lentomme aikana seurasin "reittikarttaa" monitorilta ja noin pikkuisen ennen Euroopan yllä alkoi jo todenteolla tuntumaan lentomatkan rankkuus, asiaa pahensi jonkin verran aikaero, joka oli jäljessä kuusi tuntia ja kroppa muutenkin kovilla istumisesta ahtaissa penkkiriveissä. Frankfurtissa oli noin parin tunnin vaihto ennen viimeistä etappia kohti koti-suomea ja koti oli entistä lähempänä, vaikka matkaa kuitenkin oli vielä noin kuusi tuntia jäljellä silloin. Kun saavuimme suomeen oli melkoinen helpotus saapua takaisin suomen mantereelle, jossa kaikki näyttää olevan aina jotenkin paremmin, kuin siellä mistä ole juuri tullut!

Loppulauseet

Matka maapallon läntiselle puolelle oli melkoinen avartava kokemus, on aina mahtavaa lähteä johonkin päin maailmaa tutustumaan uusiin nähtävyyksiin ja kulttuureihin, sekä ihmisiin, jota tapaat kisamatkan aikana. On kuitenkin helppoa tullut juttuun samankaltaisten ihmisten kanssa, eikä tarvitse hetkeäkään arkailla tilannetta. Parasta kuitenkin aina on suomen joukkuehenki,, joka on vuodesta toiseen pysynyt mahtavalla tasolla, joka myös varmasti avitti Argentiinan MM-kisojen hyvään menestykseen suomen joukkueen. Tämä on ollut aina yksi syy miksi olla mukana näissä tapahtumissa mukana ja olla osa sitä joukkuetta ja antaa oma panoksensa, sekä lisänsä! Henkisesti koin olevani kehittynyt takavuosien heikosta menestyksestä, vaikka se mitali ei tärkein kuitenkaan ole. Keskittyminen omaan tekemiseen ja luottaminen itseensä on ollut kahden viime vuoden aikana (Puola ja Argentiina) avainasemassa ja taistella niistä "gladiaattorin lailla" Nyt vahvempi, viisaampi, määrätietoisempi ja ennen kaikkea kokemusta rikkaampi. On mukava kuitenkin muistella myöhemmin elämässä, että olen ainakin uskaltanut käydä maailman molemmilla laidoilla ja saavuttaa jotain merkittävää, jota itse arvostaa korkealle.

REAL LIFE IS ROCK on edelleen, vaikka matkan jälkeen terveys pettikin melkoisen totaalisesti, josta seuraava syksy olikin "Gladiaattorimainen taistelu elämästä ja kuolemasta.