Kaikki alkoi syyskuussa 2015 heti Argentiinan matkailun jälkeen, josta noin vajaa viikko olin ehtinyt olla kotona. Vointini alkoi toden teolla huononemaan ja vatsa alkoi mennä sekaisin! Tuona hetkenä oli selvää, että kaikki ei ole kunnossa, enkä alkuunkaan osannut arvata millainen taistelua tuosta saattoi alkaa, joten kohti synkkyyttä oltiin vakavasti menossa!  

Ensimmäinen selviytyminen!

Paikallisesta ensiavussa katsottiin verikokeet, jotka näyttivät aivan ihan jotain muuta kuin olisi pitänyt. Lääkäri oli sen verran fiksu ja lähetti suoraan Jyväskylään sen suurempia puheita. Jyväskylässä suoraan nestettä suoneen ja tutkimuksia perään, kuin ei tiedetty mitä vaivaa ja kuin taustalla oli ulkomaanmatka, joten sairaalakin oli varuillaan mahdollisen trooppisen sairauden varalta, joten minut eristettiin muista odottavista asiakkaista. Ensimmäisissä kokeissa munuaisarvot olivat sen verran koholla, joten lääkärit päättivät viedä Teho-osastolle, jossa tilannetta voitiin tarkkailla jatkuvan silmän alla. Tilanne huononi jonkin verran vuorokauden aikana, joten lääkärit ja hoitajat ihmettelivät, miten enää voin olla pystyssä kuin nestettä oli menetetty jo niin paljon ja arvotkin olivat sen mukaiset. Eihän siinä, pienellä hoitajien avustamana pääsin vielä jotenkin vaihtamaan petiä, joka oli melkoisen laadukas ilmatäytteinen patja. Tuon jälkeen alkoi tohina sängyn ympärillä ja kytkettiin kaikenlaisiin seurantalaitteisiin, lisäksi valtimokanyyli asennettiin ranteeseen, josta saatiin otettua pikanäytteitä! Tästä alkoi ensimmäinen kivun siedätys pitkälle jatkuneeseen sairaalakierteeseen, joka ei silloin vielä ollut tiedossa mitä kaikkea tulikaan tapahtumaan. Vietin Jyväskylässä Teho-osastolla neljä päivää, jossa tilanne saatiin vakaantumaan, mutta siitä huolimatta vatsani oli vielä melkoisen pitkään sekaisin, pahimpana saatoin menettää jopa seitsemän litraa nestettä vessassa käydessäni vuorokauden aikana. Ei edes lääkkeet ehtineet imeytymään sillä tahdilla kuin ne tulivat jo toisesta päästä ulos! Kaikenlaisia kokeita tehtiin, mutta loppujen lopuksi ei kuitenkaan koskaan löytynyt! Kesti kuitenkin pitkä tovi ennen kuin aloin selvitä tilanteesta, ilo ei kuitenkaan kauan kestänyt!

Meni noin viikko, kun alkoi uusia oireita ilmetä jalkoihin, kovat kivut valtasivat pohkeisiin ja nilkkoihin. menin tästä hyvin äkkiä ensiapuun, kun ne viittasivat äkkiseltään veritulppaan, kuin olin kuitenkin ollut pitkään petipotilaana ja sekä pitkät lentomatkat katsottiin riskiksi. Tätä ei kuitenkaan ollut, mutta syyksi löytyi kuitenkin Bakerin kysta oikeasta polvitaipeesta! Kipu oli kova eikä oikein tiennyt miten olla. Kiukutti melkoisesti kuin tämä vaivasi syksyn hommia kuin kipujen takia pystynyt juurikaan tekemään, särkylääkkeistä ei ollut mitään apua, kipu kuitenkin hälveni ajan kanssa ja tuntui että vihdoinkin alkaa kaikki helpottamaan ja voin jatkaa normaalia elämää.

Pienen hetken ilo

Ensimmäinen puolivuotinen työsopimukseni oli päättymässä ja tiedossa oli uusi sopimus seuraavaksi puoleksi vuodeksi, ajattelin silloin, että nyt voin jatkaa siitä mihin ennen matkaani jäin ja voin alkaa kehittää itsenäni työntekijänä ja ammattilaisena. Työyhteisössäni otettiin hyvin vastaan ja toivotettiin takaisin tervetulleeksi töihin. Elettiin jo lokakuuta, enkä ollut Hilma tyttöä nähnyt sitten kesäkuun jälkeen, kuin jokin kesäflunssa oli silloin iskenyt ja en halunnut ottaa riskiä sairastua ennen matkaani lähtiessäni Argentinaan. Tarkoitus oli kuitenkin ennen matkaa nähdä, mutta menot olivat puoleen ja toiseen kiireisiä. Sain itseni töihin pikkuhiljaa jälleen sisään ja pystyin ajattelemaan, joko olisi aika nähdä Hilmaa pitkästä aikaan, ikävä oli kuitenkin jo kova!

Peruutustila

Ilo muuttui hetkessä pettymykseen kuin sairastuin jälleen, mutta tällä kertaan kuitenkin munuaistulehdus jonka vuoksi olin reilu viikon sairaalassa, samalla sairaalamatkalla meinattiin säikäyttää toden teolla, kuin tukittiin tarkemmin vaivoja, ultratutkimuksessa tehtiin epämääräisiä löytöjä, mutta lääkäri epäili näiden johtuvan pitkään ja ankarasta johtuneesta ripulista. Tästä kuitenkin jäi huono maku siltä reissulla, ensin luvattiin tutkia tilannetta tarkemmin, mutta koskaan näitä tutkimuksia ei tehty ja asia jäi täysin hämärän peittoon. Tulehdus hoidettiin ja jälleen tervehtynyt, mutta menihän se munuaisen vuosipäivä (22 vuotta) sairaalassa näinkin, jota jouduttiin hieman elvyttämään, jo tässä vaiheessa ajattelin, että nyt voisi riittää, jotta voitaisiin jatkaa normaaliin tapaan elämää, kuten aikaisemminkin. Kuukausi oli ehtinyt vaihtua jo marraskuun puolelle! Jälleen keräämään niitä voimia takaisin jota olet menettänyt sairaalassa ollessa, hädin tuskin olin vielä selvinnyt tästä ripulikohtauksestakaan joka kuukausi aikaisemmin ollut.

Hetken ilonpilkahdus, vain hetken!

Marraskuun alkoi tuntumaan, siltä että vihdoin alkaa tuntua siltä elämä alkaa voittaa ja kaikki alkoi palata normaaliksi, ainakin hetkeksi. Pääsin tapaamaan Hilma tyttöä lähes neljän kuukauden jälkeen! Oli ehtinyt ikävä kasvamaan mittaamattomiin mittasuhteisiin, puhumattakaan elämäntilanteeseen katsoen. Oli sanoin kuvaamaton tunne kuin näin tytön monen kuukauden jälkeen, se oli sen hetken ilonpilkahdus. marraskuussa tuona samana viikonloppuna oloni ei kuitenkaan ollut aivan täydellinen, ottaen huomioon aikaisemmat sairastumiset, joten voimien palaaminen saattoi kuitenkin kestää niin kovien koettelemuksien jälkeen. Huomasin kuitenkin pienellä lenkillä ollessani, että hengästyin huomattavasti helpommin kuin aikaisemmin, mutta en osannut tähän sen kummallisemmin kiinnittää huomiota viitaten edellisiin tapauksiin. Hilma tytön näkeminen antoi kuitenkin unohtaa hetkeksi nämä kaikki pahat jutut mitä olin joutunut kokemaan, pahalta tuntui hieman sekin, että tyttö oli unohtanut sen, että kuka olen tauon ollessa näin pitkä, koska olemme normaalisti tavanneet kerran kuukaudessa. Oli ymmärrettävää, että pieni lapsi unohtaa hyvin nopeasti asioita ja kuten huomata voi asioista, että maailman murheet eivät heitä paina, mikä on kuitenkin hyvä asia, maailma on muutenkin niin epäoikeudenmukainen.

Tuskan parahduksia!

Kaikki tuntui kulminoituvan marraskuun 24.11, olin tullut juuri edellisenä päivänä, Hilma tyttöä tapaamasta ja matkaa sinne oli jonkin verran. Tunsin itseni aamulla huonovointiseksi. Ajattelin, että huono vointini johtuu vain hetkittäisestä ajoväsymyksestäni, ja lämpöä oli vähän ehtinyt kertymään. Olin yhteydessä esimiehiin, että lepäilen tämän päivän ja tarkkailen olotilaani, en uskonut, että tilanne kehittyi erittäin kriittiseksi seuraavana yönä. Kuume oli jokin verran noussut, mutta ei kuitenkaan merkittävästi, jo puolenyön aikoihin alkoi kuitenkin yskittään epämääräisen paljon! Yritin sinnitellä jotenkin aamuun asti, jos olisi sitten mennyt lääkäriin, mutta vointini kuitenkin huononi ja hengitys oli todella työlästä, joten talonväki oli sen verran asiaa kuunnellut, että nyt ei aivan kaikki ole kunnossa, joten isäni päätti viedä kolmen jälkeen ensiapuun! Havahduin vasta tässä vaiheessa kunnolla itse huomattuani, että jopa puhuminen oli erittäin työlästä kuin sain sanottuani ilmoittautumisluukulla kaiken tarvittavat esitiedot.

Tilanne vakavoituu!

Pikku pakollisien byrokratian jälkeen pääsin heti sisään, jolloin tarkastettiin heti happisaturaatio, tulos ei tietenkään näyttänyt kovin hyvältä, joten tässä vaiheessa mittarit näyttivät, kuinka vakavasta asiasta alkoi oikeasti olla kyse! Saturaatio näytti tuolloin 74, samalla sain myös lisähappea, jolloin hengittäminen olisi helpompaa. Olo helpotti lisähapen myötä, valmistelujen tiimellyksessä lääkäri pähkäillessä, että minne jatkohoitoon olisi järkevämpää lähettää, minulla oli paperit Jyväskylässä ollut viimeiset 30 vuotta. Pian kuitenkin saatiin vastaus, että suunta kohti Tamperetta! Tilanne oli sen verran kriittinen ja minulla oli monia muitakin vaikuttavia tekijöitä. Tampere ollut jo yli 10 vuoden ajan tuttu kuulopuolen asioiden hoidossa, joten olen ollut tyytyväinen sen osalta hoitoon.Ambulanssilla kohti TAYS-keskussairaalaa, Huono hapetus on tehnyt minut jo väsyneeksi, kuin oli raskas hengittää, mutta ymmärrys oli kuitenkin siitä mitä tässä tapahtuu.

    Tehokasta hoitoa!

Perille päästiin suhteellisen ripeästi, vaikka sireenit päällä ei menty. Heti määränpäähän päästyä, oli selvää se miten, ammattitaitoinen paikalla oli vastassa! Kerralla tuli luottavainen olo, verrattuna siihen mitä syksyn aikana oli kokenut Keski-Suomessa. Aika pian selvitettiin mistä kova hengenahdistukseni johtui, röntgenkuvista ensimmäisenä selvisi se, että kyseessä olisi ollut erittäin vakava keuhkokuume. Oikeanpuoleinen keuhko oli kirjaimellisesti ”harmaana”. Kovapainehengitysmaski oli käytössä, jotta oli helpompi hengittää, hoitajat ja lääkärit halusivat kokeilla, että pärjäänkö tavallisella lisähapella. Heti tuli selväksi, että tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista. Tuon kokeilun aikana kirjaimellisesti tuntui happi loppuvan, joten pyysin saamaan kovapainehengitysmaksin takaisin, jotta hengittäminen olisi jälleen helpompaa. jolloin nähtävästi selvisi, että tämä ei ollut aivan tilapäinen ja ”tavallinen” ahdistustapaus. Kaiken ensiaputoimenpiteiden jälkeen oli turvallinen olo, mutta pelottavan epävarmuus kalvoi pitkään, tästä alkoi todellinen henkinen kasvaminen suurella sydämellä!

Meni aamutunneille, ennen kun pääsin hoidossa eteenpäin ensiavusta, tilanteeni oli niin vakava, että oli järkevää laittaa teho-osastolle tarkkailuun ja vakauttaa tilanne vakaaksi. Olen ollut ennenkin huonossa kunnossa ja kriittisessä tilassa eläessäni, joten tämä oli niistä kenties vakavin, mutta jo liikaa jo samaan syksyyn. Olin jälleen melkoisessa johto/letkuviidakossa seuraavan vuorokauden, jossa tarkkailtiin tilannettani tiiviisti ja valtimokanyyli asennettiin jälleen kerran, joka teki kilpeä laittaessa oikeaan käden ranteen. Kuntouttaminen alkoi hyvin nopeasti, seuraavana vuorokauden aikana tuli talon fysioterapeutti opettamaan tarkasti PEP-puhallustekniikkaa, jolla saadaan lamaantuneita keuhkoja peliin, jumppaamalla keuhkoja saatiin happisaturaatiota nousemaan yli 90 hetkellisesti ilman lisähappea. Pääsin teholta kuitenkin jo hyvin nopeasti tavalliselle osastolle, keuhkotautien osastolle. Tuolloin ajattelin, että nyt alkaa helpottamaan tilanne, mutta Tuskan taival tästä jatkui vielä pitkään, jolloin usko alkoi todellakin horjua.

Synkkiä hetkiä

Päästyäni osastolle, parin vuorokauden aikana tilanne ei kuitenkaan lähtenyt kohenemaan sillä vauhdilla ja valossa kuin osattiin odottaa. Seuraavan vuorokauden aikana. yöllä iski mieletön yskänkohtaus, jolle ei meinannut tulla loppua, osaava ja ammattitaitoinen henkilökunta tiesi kuitenkin mitä tehdä, antoivat kupin kuumaa teetä, joka kummasti auttoi tilanteeseen. Kova yskä kuitenkin näytti kyntensä seuraavana aamuna ja yskäni jatkui, mutta hieman rauhoittuneenpana. Tästä kuitenkin alkoi ruveta tulemaan runsaasti verta yskösten ja liman mukana, joten tämä hieman säikäytti melkoisesti. Kuumettakin tilanne piti pitkään ja vointini ei kohonnut lähes viikon aikana laisinkaan. Lääkärit olivat ymmällään tilanteesta, mutta samana iltana sinä vuorossa ollut sairaanhoitaja tuli ilmoittamaan, että huomenna tehdään keuhkoputken tähystys, kertoi samalla, miten tämä tapahtuu, ja tieto ei kuitenkaan ollut kovin mieluista kuultavaa. Toimenpide tapahtui puudutuksessa nenän kautta kohti keuhkoputkia ja tuska oli sen mukainen, en osannut kuvitella joutuvani sellaiseen kidutukseen jo kaiken nähneenä ja kokeneena. Tutkimuksessa selviää, että syy oli keuhkoverenvuoto, joka oli aiheuttanut pitkään hyljintäestolääkkeettä syötyäni. Silloin ajattelin, että voi luoja. Pelottava ja epävarmuuden tunne valtasi melkoisesti, kun ei tiennyt mihin suuntaan tämä tulisi vielä kehittymään, lääkärit olivat kuitenkin ammattitaitoisia ja osaavia, joten oli pakko luottaa siihen. He päättivät ottaa CT-kuvat keuhkoista, jotta näkisivät keuhkoihin miten paljon nestettä kertynyt, joten sitä kuitenkin sinne oli melkoisesti ehtinyt kertymään, joten mietin siinä hetken, että mitenkäs se sieltä saadaan pois? Tähän saatiin vastaus reilussa parissa tunnissa, lääkärit pyysivät tulemaan lääkärinhuoneeseen, jossa asennettiin pieni letku ja tehdään pieni reikä, jotta neste pääsisi valumaan pois.

Syvenee

Ensimmäinen asennus ei kuitenkaan mennyt aivan, kuin oltaisiin kuviteltu. Ei mennyt kauaakaan kuin hoitaja tuli sanomaan, että äskettäin asetettu kanyyli ei ole tarpeeksi iso, että sieltä pääsisi valumaan tarpeeksi pois nestettä. Saman päivän iltapäivällä tuli sitten oikein kirurgi huoneeseen ja sanoi, että tarvitsisin hieman isompaa putkea. Tuli tunne ja ajatus, että nyt mennään ja syvissä vesissä, kaikki oli niin tuntematonta, koska ei ole koskaan aikaisemmin ole ollut mitään vastaavaa, saati asennettu suoraan keuhkopussiin paksua putkea. Putki asennettiin pienessä puudutuksessa, putki asennettiin kahden kylkiluun välistä ristiviillon kautta keuhkopussiin, tämä hieman oli epämukava ja jonkin verran sotkuista puuhaa. Huomasin kuitenkin, kun putki oli asennettu, hengittäminen hieman helpottui ja enemmän sitä mukaan, kun nestettä saatiin valutettua pois. Lievä kuumeilu jatkui pitkään ja muistikuvan mukaan se jatkui yli viikon, lääkärit päättivät aloittaa kaikkien vihaaman, mutta erittäin tehokkaan kortisoni annoksen, tämä luonnollisesti auttoi pikkuhiljaa parantumaan, mutta oli erittäin raskas lääkitys! Tämä keräsi runsaasti kehoon nestettä ja painoni oli uhkaavasti noussut jopa viisi kiloa hetkessä. Tämän rinnalla valutettiin myös yhtä tehokkaasti diureettia, jotta mahdollinen ylimääräistä nestettä saataisiin pois kuormasta. Raskas lääkitys, toivat myös toisenlaiset ongelmat perään, jota oli osittain tiedossa. Koska kortisoni nosti verensokeri arvoja melkoisesti ylös, niin oli sen mukaan myös pistettävä insuliinia, jotta ne pysyisivät jonkinlaisissa lukemissa. Korkeimmillaan sokeriarvot saattoivat hipoa 18, ja lääkitys oli kyllä sen mukainen. Tämän myötä, myös munuaisarvoni alkoivat nousta, tämä oli odotettavissa, koska kaikenlaista oli tässä jo tähän mennessä ollutkin. Pikkuhiljaa kuitenkin alkoi viikossa näyttämään, että tehokas hoito alkaa tuottamaan tulosta ja keuhkoihin asennettu putki voitaisiin poistaa ja saturaatiot alkoivat olla kohtalaisilla lukemilla. Meni noin pari päivää kuin alamäki tuli jälleen vastaan, kun olin jo siinä ajatuksessa, että vihdoinkin jotain hyvää ja suunta ylöspäin oli havaittavissa. Oli aivan tavallinen iltapäivä, kuin odottamattomana kirurgi tuli huoneeseen, kuin aiemmin päivällä oli otettu keuhkokuvat, josta en ollut kuitenkaan tietoinen. Kirurgi totesi, että olisi laitettava putki uudelleen, kuin kuvista oli näkynyt keuhkoni hieman painunut kasaan. Tässä oli varmasti syksyn kovin syvin kohta eläessä, nyt tuntui, että nyt mennään entistäkin syvemmällä. Tässä kohtaan en enää tiennyt miten asiaa pitäisi käsitellä, voimaton olo valtasi ja henkinen voimavara oli tässä vaiheessa aika olematon. Seuraavat vuorokaudet olivat kuitenkin erittäin ratkaisevia sen, että miten asian kanssa käy, tässä vaiheessa myös väläytettiin leikkauksen mahdollisuutta, jolla korjattaisiin mahdollinen reikä keuhkosta, joka oli mitä ilmeisemmin tullut ensimmäisen neulanpiston yhteydessä, josta oli myös ilmarintakin syntynyt! Eräs kirurgi oli kuitenkin erittäin optimistinen ja hänen ammattitaitonsa rauhoitti mieleni, että seuraavat 48h näyttää mihin suuntaan asia menee ja keuhko varmasti korjaantuu tällä alipaineletku hoidolla. Näin kuitenkin kävi ja nyt oikeasti näytti siltä tämä hoito toimi ja tepsi ja nyt olin jälleen hetken iloisempi ja toiveikas aikoihin.

Valoa tunnelin päässä

Ajatukset alkoivat pikkuhiljaa kirkastua ja alkoivat näyttää astetta paremmalta ja voitiin puhua toiselle osastolle siirtymisestä, uudelle munuaiskeskukseen, koska munuaisarvoni olivat sen verran kohonneet ja halusivat vielä jonkin aikaa kontrolloida ja tarkkailla. Meni kuitenkin pari viikkoa ennen kuin kotiinlähdöstä uskallettaisiin puhua. Parin viikon aikana tuli vielä sydämen kanssa, johon tuli erilaisia rytmihäiriöitä, jotka johtuivat kovista lääkityksestä. Tänä aikana sydämeni kaikukuvattiin pariin otteeseen, mutta mitään merkittävää ei kuitenkaan havaittu tutkimuksessa. Arvot alkoivat pikkuhiljaa tasoittua munuaisen osalta, mutta silti voittajafiilis ei kuitenkaan ollut. Kova kortisoni kuuri pakotti, olemaan tarkempi sokerien mittauksissa ja sen miten syödä oikein. Vielä viimeisenä toimenpiteenä nefrologit halusivat ottaa biopsian, aikaisemmasta minulla oli huonot kokemukset, joten olin hieman epäileväinen tämän suhteen. Tässä huomasin lääkärin olevan tehnyt aikaisemminkin ja tämä onnistui niin ammattitaitoisesti, eikä mitään jälkikipua ollut havaittavissa tämän jälkeen. Viittä vailla vietin sairaalassa näiden kaikkien vaivojen kanssa ja pääsin kun pääsinkin jouluksi kotiin, joka olisi voinut päättyä toisellakin tavalla.

” Nyt hymyilyttää, tänään pääsen kotiin pitkän sairaalajakson jälkeen viettämään joulua. Kaikki päällisin puolin kunnossa, mutta munuaisen tilanne hieman heittelehtii edestakaisin. Maanantaina joulupyhien jälkeen päiväkäynti TAYS.N kuulemaan sitten eilisestä otetusta biopsian tuloksia. En kuitenkaan lähde asiaa murehtimaan etukäteen, vaan iloisin mielin viettämään joulua perheen kesken”

Kevät aurinko synkistyy ja kirkastuu

Talvi ei kuitenkaan ollut mitenkään helppo näiden kaikkien vaiheiden jälkeen, sairauskierre kuitenkin jatkui aina pitkälle keväälle, kunnes tuli normaali lääkärinkäynti Tampereelle. Pitkin talvea oli niin paljon ongelmia nesteen kertymisen kanssa ja oli välillä erittäin tukalakin ja paino lähti äkkiä nousemaan ylimääräisen nesteen takia, joten olin melko varma, että ennen juhannusta ollaan aivan varmasti dialyysissa! Osasin tähän henkisesti varautua jo varsin hyvissä ajoin. Lääkäri latasi suorat sanat pöytään, että ”Nyt on arvot pahasti pielessä” Luonnollisesti tämä ei tullut mitenkään yllätyksenä vaan aika odotettua. Vointini oli tähän mennessä ollut melko väsynyt ja voimaton. Samalla istumalta lääkäri passitti jatkotutkimuksiin osastolle selvittämään ja tarkkailemaan, että olisiko vielä mitään tehtävissä. Tehtävissä ei kuitenkaan ollut enää mitään vaan arvot vain nousivat, joten dialyysi oli entistä lähempänä, joten tiesin tämän olevan askelta todenmukaisempaa, ja lähes 23 vuoden aika on tullut tiensä päähän. Meni pari vuorokautta, kun lääkäri uskalsi minulle tulla myöntämään, että se olisi dialyysia aloitettava, vaikka koko talven ja kevään olen tähän varautunut ja tämä tiesi vain sen, että olo tulee helpottamaan ja väsymys saadaan kuriin, joka on tässä tilanteessa pahin vihollinen. Meni kuitenkin muutama viikko ennen kuin varsinaiset dialyysit voitiin aloittaa! Dialyysit aloitettiin varovaisesti (peritonealidialyysi) tällöin annettiin vatsakalvon tottua nestekuormiin, joka poistaa kuona-aineita osmoosi-ilmiöllä! Hoito alkoi kuitenkin melko nopeasti arvoissa ja olotilassa näkymään, erityisesti se piristi mieltä mukavasti, kuin eräs hoitajista tuli toteamaan aamulla hoidon päätyttyä, että näytät jo paljon terveemmältä, tämä antoi tuntuvasti hyvää mieltä ja positiivista voimaa ajatella hoidon todellakin toimivan. Viikossa tulokset alkoivat konkreettisesti näkyä hoidon tehokkuudesta, painoni alkoi pudota kilo toisensa jälkeen ja painoa lähti jopa yli 11 kiloa 3 viikon aikana, joten ylimääräistä oli ehtinyt hieman kertymään, mutta täytyy muistaa, että osa nestekuormasta aiheutti vahvat kortisoniannokset. Kohti kesää oltiin menossa ja luonnollisesti odotin tätä kovasti, koska viime kesä meni vähän penkin alle. Ajattelin nyt nauttia tästä kesästä senkin edestä! Kevättä ja kesää kuitenkin varjosti krooninen tulehdus, joka jouduttiin hoitamaan lähes 2kk ajan joka päivä suonensisäisellä antibiootilla, tämän vuoksi jopa Vantaa2016 oli vaakalaudalla mutta sinne kuitenkin päästiin lähtemään määrätietoisena eteenpäin!

 Loppulauseet

Lähes pyhä Pietarin portilla käytiin rämpyttämässä ovikelloja lähempänä kuin koskaan, ammattitaitoinen ja kokenut TAYS.n lääkärikaarti osasivat hommansa niin hyvin, että portit jäivät vielä, toivon mukaan pitkäksi aikaan taakse. Pelko ja kyynel olivat päivittäin yleinen ilmiö kasvoillani. Epävarmuus, tuska ja viha olivat vielä suurempiä tunteita jota kävin ajatuksissa läpi, monet perus ei äidinkieliset sanavarastot kävin moneen kertaan A-O.n Niin moneen kertaan käytiin pintaa syvemmillä ja tuntui, että kun iloitset jostain hyvästä niin se tuntui lähes rangaistukselta kun takapakkia tuli aina kerta toisensa jälkeen, monesti se, että Miksi? Taistelu elämästä muutti elämän ja minä kuvaa melkoisesti, oppi tutkimaan uudelleen elämän arvoja ja arvostamaan niitä yksi kerrallaan! Oppi arvostamaan elämän pienistä hetkistä enemmän ja olemaan niistä kiitollinen. Vaativuuden taso kasvoi pelon myötä, ja kiitollisuus korostui näiden kaiken katkeruuden keskellä, elämän kirvellessä pahemman kerran! Synkkiä hetkiä oli kuukauden ajan niin paljon, oli yksi asia mikä piti halun kaiken aikaan elämisestä ja taistella siitä halusta elää! Nyt olen kuitenkin entistä vahvempi näiden taisteluiden jälkeen!