Tarina on hyvin pitkä ja harvoin kirjoitan mitään yksityiselämästäni tänne omille kotisivuille! Nyt on ehkä aika, sillä tämä tarina liittyy menneeseen ja nykyhetkeen. Jo pienenä poikana haaveilin matkustelusta, urheilusta ja menestyksestä elämässäni! Lähes puolet lapsuudestani elin sairaalassa ja hoitajien ympäröimänä, sillä näihin kolmeen asiaan ei silloin ollut minkäänlaista mahdollisuutta. Minulla oli synnynnäinen munuaisvika johon ei auttanut muu kuin dialyysi ja uusi munuainen. Dialyysissa elin kolme ja puoli vuotta, joka on todella pitkä aika olla siinä hoidossa, kunnes olin 9 vanha kuin sain uuden siirteen. Tästä eteenpäin elämäni on ollut täysin normaalia, kun vain muistaa ottaa lääkkeet aina ajallaan samalla noudattaa lääkärin määräämiä ohjeita. Koulussa olin aktiivinen liikuntatunnilla, mutta yläasteella tilanne oli toisin! Kukaan ei uskaltanut ottaa mitään riskiä mistään, jos minulle sattuisi jotain jos osallistuisin liikuntatunneille. Tästä olin katkera jokaiselle niistä jotka minua epäili omia kykyjäni harrastaa liikuntaa. Näissä asioissa ihmisten väärinkäsitykset pitäisi kumota ja äkkiä! Nimittäin meille, eli joille on tehty elinsiirto on liikunta elintärkeätä minimoidakseen muut sairauden uhkatekijät. Koulussani pelättiin ja epäiltiin kaikkea mahdollista elinsiirrosta, kun kaikki on niin uutta. Pahimmassa tapauksessa kukaan ei uskaltanut olla kaverini, mutta onneksi minulla oli veljeni samoilla luokilla 3 luokasta aina 9 asti. 

Nämä kaikki kolme ym. asiaa toteutuivat kertaheitolla, kun sain mahdollisuuden lähteä Suomen elinsiirto mm-joukkueeseen edustamaan suomea ja mitäs sen hienoimpaan paikkaan, kun Australian kultarannikolle. 

Päätökseni matkan teosta ei kuitenkaan ollut ihan helppo, ottaakseen huomioon talouden ja muut jutut, myös sikainfluenssa oli yksi ”jarru”! Tämä kuitenkaan ei loppupelissä vaikuttanut kovinkaan päätökseeni. Päätin jos tätä sikatautia tai ylipäänsä rupea pelkäämään, niin ei sitä ihminen uskalla enää elämässä tehdä mitään ilman pelkoa. Ja miettien hetken aikaa ”että toista ei ehkä tule koskaan” 

Matkanjärjestely vaati kaikenlaiset paperit täytettäväksi aina lääkärintodistuksiin lähtien, koska tämä oli urheilutapahtuma, johon osallistui 45 maasta ympäri maailmaa yli 2000 urheilijaa. Lääkäritodistuksessa vaadittiin tarkat tiedot yleiskunnosta ja nykytilanteessa, eikä kaikki ollut ihan itsestään selvää. Matkajärjestelyt jatkuivat jatkamistaan, kaikki piti muistaa lääkkeet, vaatteet ja muut tarpeet. Matkani oli vähällä kariutua kertaheitolla, kun sain muutamapäivä ennen matkalle lähtöä kurkkukivun ja korkean kuumeen, mutta onneksi se saatiin nopeasti kuriin. Tämä saattoi olla konkreettisesti matkakuume, täytyy muistaa, että edellisen kerran olen lentänyt -90 luvun puolivälissä ja kohteen Kypros, joten aikaa on. Ilmankos sitä jännitys on ollut päällä!! Matkapäivän koettaessa 18. elokuuta, nukuin yön niin hyvin kuin se oli mahdollista nukkua, koska seuraavasta unista ei ollut tietoa. En ole koskaan osannut nukkua lentokoneessa, huonojen asentojen ja melun takia. Lentomatkat on tunnetusti rankkoja maapallon toiselle puolelle matkustaessa ja sitä se todellakin oli. Treenasin tätä matkaa varten todella paljon yleiskuntoa kohentaen liikkumalla paljon ja pudottamalla painoa. Ensimmäinen lento oli 9 tuntia kestävä ja välilaskupaikka oli Hong Kong! Koneessa en siis nukkunut kuin tunnin pari jotenkin. 

Hong Kong  

Hong Kong oli meidän joukkueen ensimmäinen välilasku odottaen seuraavaa lentoa Brisbaneen. Välilasku oli 14 tunnin mittainen, joten meillä oli sopivasti aikaa käydä tutustumassa suureen kaupunkiin! Porukka mietti, miten kulutetaan aikaa pois, päätimme siis ostaa matkaliput metroon ja kaupunkiin tutustumaan. Matkaa kaupungille oli lentokentältä yli 40 km ja matka taittui mukavasti ja nopeasti metrolla. Hong Kong:ssa oli aamu ja hieman aikaero vaivasi ja väsymys tuntu painavan, mutta yllättävän nopeasti väsymys haihtui kun metro pääsi ulos tunnelistaan. Maisemat avautuivat mahtavilla pilvenpiirtäjillä ja vuorilla. Tästä alkoi loppuelämäni yksi unohtumattomista seikkailuista. Seurasimme tarkasti metro matkamittaria missä milloinkin olemme. Kunnes viimein pääsimme Hong Kongin päättyvälle metroasemalle, jossa porukka erkaantui eripuolelle kaupunkia. Ennen kaupunkiin lähtemistä jokainen osti metroaseman kioskista pullot vettä, sillä ulkona oli ankara helle. Mittari värähteli 35 celsius asteen lukemia ja ilmankosteus 100 %. Tähän asti on ollut mukavat oltavat viileässä metro asemalla! Päästyämme ulos niin olisi kun suora seinä tullut vastaan päin kasvoja. Huima lämpötila ero sai kaikki haukkomaan henkeä, samoin myös lukemattomat pilvenpiirtäjät heti silmiemme edessä. Jatkoimme matkaa jalkaisin kaupungilla omin oppain eli sinne minne jalka vie. Kamerat olivat ahkerassa käytössä kaupunkia kierrellessä lukemattomien suurten rakennusten ja maisemien kuvaten. 

Kuumuus oli hyvin petollista kaupungilla ja jokaisen oli huolehdittava omasta nesteytyksestään. Tuollaisessa helteessä ei huomannut hikoilleensa lainkaan ilman ollessa kostea kävellessämme pitkin kaupunkia. Kaupungissa on niin paljon nähtävää, että 14 tunnin välilasku on aivan liian lyhyt. Hong Kongissa on lukuisia eri kauppakeskuksia joissa on tavaraa joka lähtöön. Kauppakeskuksiin oli mukavan viileätä ja niissä oli kiva käydä vilvoittelemassa tarpeen tullen. Vesi oli tarpeellisin ostos tällä matkalla, sitä todellakin meni päivässä litra tolkulla. Päivän mittaan matkaa jalkaisin kertyi yli 7-10 km kierrellessämme eri paikoissa kaupungissa. Päädyimme jossain vaiheessa päivää Hong Kong: n toiselle puolelle lautalla, lauttamatka maksoi euroissa vaivaiset 2.5 € centtiä. Hinnat kaupungin eri paikoissa vaihtelee melkoisesti, mutta aika pitkälle ollaan elektroniikassa samoissa hinnoissa, kuin meillä täällä suomessa. 

Päivä kului kaupungilla leppoisasti kävellen ja nautiskellen komeista maisemista, mutta jossain vaiheessa päivää, väsymys painoi jalkoja ja porukalla päätettiin lähteä takaisin lentokentälle. Päästyämme lentokentälle olimme niin väsyneitä kiertomatkasta ja pitkästä valvomisesta osalla oli jo valvomistunteja takana yli 40 tuntia, kuten myös minullakin! Ajantaju hukkui matkalla ajat sitten, koska elimme jo paikallista aikaa, tässä tilassa ei tiennyt onko yö vai päivä, mitä kello on suomessa ja Hong Kongissa., onko mikä päivä nyt vai mikä päivä oli eilen. Tässä tilassa uni olisi todella tervetullut. Sain hetken aikaa nukuttua 20 - 30 minuuttia! Tuo uni määrä ei kovin kauaksi kanna, mutta se riitti siihen asti mitä sitä tarvittiin. Turvatarkastukset olivat tiukat ja hyvinkin tarkkoja, Hong Kongissa nämä kuitenkin läpäistiin ongelmitta. Seuraavaa lentoa odotellessa väsymys alkoi todenteolla painamaa mieltä ja paikkoja, kävelyni muistutti parin promillen humalatilaa, eli vasen, oikea. Seuraava lento oli reitti Hong Kong – Brisbane. Qantas:n koneella! Tiesin tästä lennosta tulevan todella tuskallinen ja pitkä, tiesin myös jos en saisi nukuttua seuraavalla lennolla, niin seuraava päivä on yhtä tuskaa. Itse olin matkaan lähtenyt ja osasin varautua tähän kaikkeen. Lentomme lähti Hong Kongin aikaa 23.15. ja matkaa oli edessä vajaa 8000 km ja 8 tunnin lento.  

Lennolla sain kuitenkin nukuttua koiranunta, vaikka lento oli kuoppainen ja epämukava, kun kovinkaan montaa hyvää liitoa ei siihen reitille mahtunut.. Edelliset kaksi vuorokautta olemme eläneet vain lentokone ruoalla ja juomilla! Niillä ruuilla ei pitkälle elä.  

Brisbane / Gold Coast  

Viimeinkin laskeuduimme Australian kolmanneksi suurempaan kaupunkiin Brisbaneen. Päästyämme täysin väsyneenä lentokoneesta pihalle, alkoi sitten laukkujen metsästys, jotka olimme viimeksi nähneet Helsinki- Vantaan lentoasemalla. Laukut löytyi pienen kärsivällisyyden hoitaessa tehtävänsä ja lopulta laukut löysi oikeat omistajansa. Tähän ei kuitenkaan piina päättynyt, väsymys painoi ja edessä oli Australian erittäin tiukat turvatarkastukset, joka ikinen laukku läpivalaistiin ennen maahan tuloa ja selvitettiin pienetkin epäselvyydet. Näistä kuitenkin läpäisin kunnialla mitään mainintoja.  

Lopulta joukkue oli kasassa päästyään tarkastuksista läpi, takana 16000 km, kaksi lentoa ja pari tuntia lievää unta 1,5 vrk sisällä. Matka jatkui linja-autolla kohti Gold Coastia, ajomatkaa kertyi noin 60 km! Naputtelin viestin kotisuomeen terveiset Australiasta, samalla ajattelin vain sänkyä ja unta, aivot eivät enää kyenneet ajattelemaan kovinkaan järkevästi. Tuolla linja-auto matkalla sain pienet unet kuitenkin nukuttua, koska ajattelin että kohta pääsen nukkumaan. Oltiin paikallista aikaan hotellilla perillä 10 tienoilla aamulla. Samassa hengenvedossa manageri kuuluttaa että kello 14.00 on joukkueen rekisteröinti kisakeskuksessa, se siitä unista sitten! Saatuamme majoitukset ja huoneemme avaimet ja päästyämme huoneeseen samassa oven avauksessa tuntui että unelmani täyttyi samalla hetkellä! Parveke näkymistä ei voinut edes missään välissä tinkiä, maisema avartui vain komea hiekkaranta mahtavan kauniilla tyynivaltamerellä, jossa edessä vain merta. Paikan nimi oli luonnollisesti Surfer paradise. Hetken aikaan levähdimme huoneessa, kunnes joukkue kokoontui hotellimme pihalla, josta matkasimme kisakeskukseen. Matkaa tänne kertyi jalkaisin parisen kilometriä, jo tuossa vaiheessa jalkani olivat aivan väsyneet edellisen lennon jäljiltä ja pitkästä valvomisesta, en varmasti ollut ainut joukkueen jäsen joka tunsi samoin.  

Kisakeskuksessa rekisteröitiin joukkue, jaettiin kisapassit reppuineen ja muut infot. Näiden kaikkien pikku pakollisten muodollisuuksien jälkeen lähdimme tutustumaan paikalliseen arkeen lähistöllä sijaitsevaan ostoskeskukseen. Nälkä alkoi tehdä samalla matkalla tuloaan joten päätimme pistäytyä paikallisessa italialaisessa ravintolassa. Puitteet näissä paikoissa olivat todella hienoja ja ruokakin maistui kunnolla monen päivän lentomatkojen jälkeen. Ruokailun jälkeen sitä ei ajatellut kuin nukkumaan menemistä, paikallista aikaa kello oli 18, eli, suomen aikaa 11.00 aamupäivällä.  

Päivä alkoi hämärtyä, paikka uusi eikä suuntavaisto ollut vielä kohdillaan, kämppäkaverin kanssa hieman eksyttiin hotellista, mutta onneksi kisajärjestäjät antoivat reput joissa oli kartta. Päästyämme hotellille oli jo pimeä. Väsymys alkoi todella näkyä matkalaisessa, kun juotuani vettä keittiössä unohdin nielaista veden kunnolla loppuun asti, joten lopun tiedättekin miten siinä käy. Manageri sano että kyllä jo nyt on aika mennä nukkumaan kuin veden unohtaa nielaista. Vielä viimeiset terveiset kotimaahan jossa kotiväki odotti hieman matkan kuulumisia ja sitten nukkumaan. Tuosta eteenpäin en muista mitä tapahtui. Tuona yönä uni maittoi aivan liian hyvin, mutta sen pitempään sitä ei tullut nukuttua kuin kotonakaan.  

Matkarasitukset pois.  

Aamuyöstä pitkät kävelymatkat ja istumiset kuitenkin kostautuivat, oikean puoleinen lonkka oli aivan lukossa, joka vaikeutti nousemista ja liikkeelle lähtöäni. Päätin tuona aamuna että nyt on syytä ottaa vapaa päivä kaikesta. Aamupäivästä sain venytettyä paikat auki sen verran hyvin, että pääsin illalla lähtemään yhden porukan kanssa Broadbeachille syömään italialaiseen ravintolaan. Seuraavat välipäivät sujuivat tutustuessaan joukkueeseen ja kaupungin elämään!  

Kisat alkavat!  

 Avajaiset olivat lauantaina kisakeskuksessa, jossa todellakin näkyi todellinen urheilun ja suuren massatapahtuman alku. Kaikki on yhtä kaikki edustavat omaa maataan ja lajia, tästä alkoi todellinen valmistautuminen kisoihin ja tuleviin koitoksiin. Samaisena iltana oli ensimmäinen tiimipalaveri jossa käytiin läpi aikatauluja, jaettiin kilpailunumerot ja virallinen joukkueen sisäinen esittely käytiin läpi.  

Sunnuntaina olivat ensimmäisten kisalajin harjoitukset, eli keilailu. Keilailu oli minulla yksi lajeista yksilökeilaus sekä joukkuekeilaus. Joukkuekeilaus tuli pienen palaverin jälkeen mahdolliseksi 15 min ennen kisan alkua. Kisat menivät minulta erittäin hyvin henkilökohtaisella tasolla. Pisteet olivat kohtalaiset nähden sijoitukseen, sijoitus oli lopulta yksilökeilauksessa 9. Pelitahti oli kova, olimme aikaisin liikkeellä seitsemän aikoihin paikallista aikaa. Kisat alkoivat aamulla junioreiden kilpailulla, jonka jälkeen alkoivat joukkuekeilauksen vuoro. Ensimmäisenä meillä suomen joukkueella oli vastassa Irlanti. Voitimme heidät pisteellisesti ja pelillisesti huomattavasti paremmin. Joukkuekaverin kanssa olimme joukkuekeilauksessa ensikertalaisia, joten emme tienneet lainkaan kuinka tästä pelit etenivät. Sovimme, että meni miten meni ja nautitaan nyt pelaamisesta! Emme ottaneet kumpikaan turhia paineita. Paineettomuus tuotti tulosta, olimme mitalipeleissä josta voitimme lopulta pronssia pienten ongelmakohtien jälkeen! Suoritukset kävivät voimille kovasti, reilun viiden tunnin aikana takana oli ensimmäinen erä joukkuekeilauksesta, toinen jakso oli yksilökeilaus ja kolmas oli karsinta joukkuekeilauksesta ollessamme tasapisteissä brittien kanssa. Heittoja kertyi pitkälti yli 120. Tunnelma hallissa oli huima ja mahtava. Päivän aikana hallin lämpötila kipusi lähelle 40, täten nesteen saanti oli turvattava tarkasti.  

 Mitalit tulivat kuitenkin meille jäljessä ja hieman yllätyksenä, todellisuudessa tulimme kisoissa neljänneksi. Ennen viimeistä henkilökohtaista heittoani, Irlannin kisailija tuli sanomaan meille että olemme mitalipeleissä (suomi) Ei muuta kun äkkiä kisajärjestäjien juttusille ja selvittään mikä on homman nimi!! Emme oikein saaneet selvää mitä he oikein tarkoittivat, mutta lopulta saimme selville, että olimme tasapisteissä jonkun toisen joukkueen kanssa ja meidän pitäisi mennä karsinta peliin ruutu kerralla menetelmällä. Vastaan tuli Britit Olin heittovuorossa ensimmäisenä paineet olivat sen verran korkealla että tulosta alkoi tulla, eka heitto täysi kaato. Peli eteni suhteellisen tasaisesti päättyen lopulta Brittien voittoon. Tässä vaiheessa vielä luulimme, että pelasimme joko hopeasta tai pronssista, mutta joukkuekaveri oikaisi ja sanoi, että tulitte neljänneksi. Siitä alkoi painaan todellinen pettymys. Puimme tilanteen, että mitä teimme väärin tai mitä olisimme voineet tehdä toisin?! Pettymys oli niin kova että ruoka ei edes maittanut, mutta vettä väkevämpi juoma varmasti olisi paremmin mennyt alas Siihen en sentään sortunut! Hetken päästä joukkueen kakkosjohtaja tulee paikalle, että suomenjoukkueelle on hyviä uutisia ja onnitteli, että olette voittaneet pronssia parikeilailussa, tästä eteenpäin ilta oli pelkkää riemua, rattoisaa ja huimaa todellista urheilun tuomaa huumaa, Tuuletin tilannetta sieluni kyllyydestä ja joukkuekaverini onnittelivat hienosta suorituksesta ja mitalista. Nämä ovat kuitenkin sellaisia että näitä ei pysty sanoin kuvailemaan urheilun hienoimpia saavutuksia.  

Välipäivät!  

Välipäivät yleensä tarkoittavat suurissa urheilutapahtumissa urheilijalle lepopäivää! Näin ei ainakaan omalla kohdallani ollut, välipäivät olivat juuri sopivaa aikaa tutustua kaupunkiin ja sen hienouksiin. Minulla kävi hyvä tuuri, että kisat järjestettiin juuri Gold Coastilla, koska siellä asuu samoilta paikkakunnalta kotoisin oleva kaverini. Kaveri oli hyvä matkaopas ja opasti hyvin kaupungin nähtävyyksiä ja saloja. Kaupunkia kierrellessä aika meni todella nopeasti ja mukavasti kaverin kanssa ollessa ja nautiskellen paikallisesta kevät säästä. Tutustuin samalla paikalliseen mukavaan energiseen ja kauniiseen naishenkilöön, harmikseni englantini oli hieman päässyt kangistumaan viimeisimmiltä opiskeluajoilta! Onneksi kaverini osasi todella hyvin englantia ja toimi osaksi tulkkina. Ostin samaisella reissulla vähän matkalaukku painoa kotiin vietäväksi. Australia on edullinen maa verratessa Eurooppaan tai suomeen. Ostettavaa olisi ollut vaikka mitä, mutta joku kuri kannattaa ostoksissa olla. Päivä lähestyi kohti iltaa ja kavereiden kanssa oli hauska päivä!. Kisaviikko piti ohjelmaa aina joka päivälle jotain. Tiistaina meillä oli ohjelmassa Sea World, jossa oli noin puolen tunnin mittainen delfiini esitys. Esitys oli todella näyttävä ja hieno, jonka jälkeen oli vuorossa grillijuhlat alueella, jossa ruoka todellakin maittoi pitkän kaupunki kierroksen jälkeen! Väsymys alkoi painaan jaloissa kohti päivän edetessä loppuaan. Ennen nukkumaan menoa tiedossa oli periteinen tiimipalaveri.  

Keskiviikko aamu koittaa tiedossa yleisurheilun harjoittelupäivä. Pallonheitto oli minun toisena lajina, joten kävin sitä muutaman heiton heittämässä saadessani vähän tuntumaa.Päivä sujui kisaviikon rutiinien mukaisesti.  

Välipäivä osa 2 / toinen kisapäivä.  

Torstaina jatkoin mihin tiistaina jäin, jatkoin kaupungissa kiertelyä kaverin kanssa ja tein muutamia ostoksia. Nautin samalla mukavasta seurasta ja lämpöisestä säästä. Tuona välipäivänä yritin keskittyä seuraavan päivän kisaani ja nollata edellinen kisahuumani (keilakisa). Nollaus onnistui hyvin ja keskittymiseni oli kohdillaan, kunnes illan aikana tunsin oloni heikoksi. Oletin tämän olevan vain nestevajausta, mutta perjantaiaamuna olo oli vieläkin kurjempi. Mietin hetken, että ei tässä nyt näin pitänyt käydä, kisapäivä! En antanut nyt sille ajatukselle liikaa valtaa ja keskityin kuitenkin tulevaan suorituksiini, ei paineita, ei suuria tavoitteita. Pallonheitto ei kuitenkaan mennyt ihan niin kuin olisin toivonut. Huonovointisuus ja voimattomuus olivat huonoon suoritukseeni, mutta pettymystä ei kuitenkaan tästä tullut. Kisat olivat omalta osalta ohitse ja aloin keskittyä seuraavaan suureen koitokseen, nimittäin kotimatkaan.  

Paluu!  

Kotimatkan tiesin olevan näistä kaikkein kovin koitos! Puolentoista vuorokauden aikana tiedossa oli kolme lentoa. Brisbane – Sydney, Sydney – Tokio ja Tokio – Helsinki. Matkat olivat todella puuduttavia ja pitkiä, Tokio oli nopea ja pikainen visiitti, mielenkiintoista olisi ollut käydä kaupungissa joka on teknillisesti erittäin korkealle arvostetussa maassa, mutta ainakin olen käynyt siellä pikaisesti. Sydneystä ostin vielä viimeiset ostokset kotimatkalle, kuin rahaa oli vielä jäljellä ostoihin. Matka jatkui melko pian Tokioon, tämä lento ei ollut mukavin, koska ilmakuoppia oli lähes koko matkan ajan ja nukkumisesta ei tullut yhtikäs mitään. Lisää maustetta lisäsi laskeutuessa Tokioon iskiessä taifuuni, lentokone vaaputti kun känninen harakka kiitoradalla, mutta loppu hyvin ja turvallisesti Naritassa. Viimeinen rutistus Tokio – Helsinki lentoaika 9,5 tuntia viimeinen ja tuskallisin ja tasasin lento. Väsymys oli hirveä, ajantaju oli jälleen mennyt kuin kellon siirsin suomen aikaa jo tuolla kyseisellä lennolla. Kroppa oli Australian ajassa täysin, tiesin että kovin taistelu aikaa vastaan saattoi alkaa, lääkerytmit aivan sekaisin, flunssa hidasti kaiken selkenemistä.  Lopulta laskeuduimme Helsinkiin suomen aikaan pikkusta vajaa puoli neljä iltapäivällä, onneksi ei laukkuja tarvittu jonotella kovinkaan pitkään, koska keskittymiseni ei ollut enää mikään täydessä iskussa. Kyyti odotti aulassa ja matka jatkui autolla kohti Jämsää! Kaikki hyvin loppu hyvin, kotiin on aina mukava palata pitkän reissun jälkeen.  

Matka oli unohtumaton seikkailu, minulle ja monelle seurassani olleelle joukkueen jäsenille. Tämä oli upea mahdollisuus, joka kannatti käyttää hyväksi, samalla löysin tavan jolla on hyvä syy lähteä matkoille ja kiertämään maailmaa on urheilu ja liikunta. Ehkä vielä joskus palaan Australiaan, maa joka antoi paljon ja otti paljon. Kisanälkää jäi vielä niin paljon, että tavoitteeksi asetin itselleni seuraavaksi elinsiirron saaneiden Euroopan mestaruuskisat Dublinissa 2010 ja MM- kisat Ruotsin Göteborgissa 2011. Näissä kisapaikoissa tasot kovenee ja tavoitteet kovenee ja pitääkin, ilman niitä tuloksia ei voi saavuttaa. Ja ennen kaikkea mikään ei tunnu hienoimmalta kun edustaa suomea suomiasu päällä ja saavuttaa hieoja tunteita ja riemua.