UUSI ALKU

Kun vastoinkäymiset tekevät sinusta vahvemman
On aika jälleen herättää kotisivuni tarinoiden osalta henkiin, siitä alkaa pian jo kaksi vuotta lähestyä siitä kun jotain olen tarinoinut tänne.
Syitä on tietenkin monia, yksi on enemmän ollut terveydelliset syyt ja sitten henkimaailman juttuja, jotka eivät ole herättäneet luovuuden kukkaa esiin aivan toivotulla tavalla. Elämä on viimeisen kahden vuoden aikana enemmän ollut sellaista, itsensä etsimistä ja löytämistä siihen, koska elämässä tulleet asiat ovat antaneet miettimisen ja ajattelemisen aihetta. Olen usean kertaan kertonut siitä, että käyn dialyysissa ja toivon joskus vielä saavani jonkinlaisen mahdollisuuden uudelle siirteelle. Viime vuodet ovat tuoneet kuitenkin enemmän ja vetäneet asioita poikkiteloin ja erilaisia liitännäisjuttuja tulee aina vain lisää ja lisää, ne ovat olleet enemmän sitä, johon et ole pystynyt vaikuttamaan. Helmikuussa 2023 vasemman jalan pari varvasta jouduttiin amputoimaan, syystä kun verenkierto oli niin huono, että sen ei katsottu enää paranevan toivotulla tavalla. Silloin tiesin, että toipumisesta tulisi pitkä, mutta en ihan niin, että se kestäisi 10kk. Ne varvas jutut kuitenkin eteni sen verran pahaksi, että jouduttiin sitäkin suurempi amputaatio kuitenkin loppujen lopuksi tekemään, kahden vuoden aikana on ollut myös totuttelua myös siihen, että erikoissairaanhoito, muuttui Tampereelta Jyväskylään, ero näiden kahden sairaalayksiköiden välillä on ollut. Hoitoa olen kuitenkin saanut, mutta sellaisen pienet ”nyanssit” ovat niitä, jossa erot on huomattu, mutta ei siitä sen enempää. 
Ennen amputaatiota kärsin kovista kivuista, arjesta ja kaikesta meni mielenkiinto ja kaikki voimavara kului siihen päivästä selviämiseen kipujen kanssa, söin kovia kipulääkkeitä ja ne turruttivat mielen ja ajatukset siihen pisteeseen, että jonkinlainen masennus oli iskenyt hetkittäin. Harrastukset ja sosiaaliset kohtaamiset jäivät vähemmälle, jopa Hilma tytön tapaamiset. Talvi oli erittäin stressi herkkää aikaa kun epävarmuus jalan tilanteesta mietitytti, että säilyykö vai ei, mutta keväällä 2024 lopullinen päätös oli kuitenkin tehtävä, joka ei ollut kuitenkaan kovin helppo äkkiseltään mietittynä. Kun syvällisemmin ajatusta kypsyttelin ja mietin sitä mitä kaikkea parempaa se voi tuoda, miten elämänlaatu paranisi, jos päädyn siihen että jalka amputoidaan. Oli monta asiaa sellaista, jota oli mietittävä ihan olan takaa. 
Nyt kun operaatiosta on sujunut useampi kuukausi, on helpompi sanoa asia, että päätös on ollut oikea, arki on muuttunut, henkisesti helpommaksi, kivuttomammaksi mutta on yhdellä jalalla pomppimisessa omat haasteensa.
Motivaatiota riittää ja sitoutuminen uuteen elämänvaiheeseen on korkea, on asioita, jota elämässä on kokematta ja näkemättä. On Hilma, ja veljeni lapset, joiden elämäntaivalta on ihailtavaa seurata. He ovat se isoin motivaattorini jatkaa kaikkea sitä mitä, viime vuodet ovat yrittäneet kampittaa oikein olan takaa. 
Viimeiset kaksi vuotta ovat olleet aika hiljaista omilla nettisivuillani, korona vuodet söivät motivaatiota, sekä myöskin jalkojeni kanssa olleet haasteet. Ei ole löytänyt kipinää kirjoittamisen iloa, vaikka olen yrittänyt etsiä sitä kipinää, jota aikaisemmin on ollut. Viimeiseen kahteen vuoteen kuitenkin löytyy tapahtumia, josta olisin voinut kuitenkin, vaikka kirjoittaa, josta kaksi erittäin isoa tapahtumaa, Yö- yhtyeen 40v juhlakonsertti Nokia Arenalla ja jääkiekon MM-kisat Tampereella. Sykähdyttäviä tapahtumia, jotka ovat omalla tavalla nykyiseen elämäntilanteeseen katsottuna, ”nyt tai ei koskaan!” Näistä aiheista on kuitenkin jo kirjoitettu aiheita moneen kertaa, joten kaava oli näissäkin yllä olevissa tapahtumissa ”tyypillinen.” 
Uusina harrastuksina olen aloittanut jousiammunnan, sekä äänikirjojen kuuntelun, jotka ovat mukautuneet nykyiseen tilanteeseen pakon sanelemana juttuna. Jousiammunta on kiva harrastus, joka auttaa keskittymään, sekä koordinaatioharjoitteluna erittäin hyvä. Muutama vuosi sitten aina keväisin ajattelin, ”että vitsit kun olisi kiva päästä jousiampumaan, kunnes löytyi täältä läheltä, joka oli jo harrastunut pitkään ja lupasi opettaa jousiammunnan salaisuudet, josta sitten harrastus sitten nielaisi täysin mukaansa, joten sen myötä on sitten tarvinut ostaa ihan omat välineetkin niiden vuoksi. Keilailu oli pitkään lähellä sydäntäni, mutta jouduin siitä kuitenkin luopumaan oman kuntoni heiketessä ja muutama vuosi sitten. Petankia pystyn kuitenkin edelleen harjoittelemaan ja pelaamaan. 
Jalkojeni tilanne laittoi elämän perspektiivit uuteen valoon taas kerran, joka on aika monesti minun henkilökohtaisessa elämässäni laitettu, erilaisten sattumusten ja huonojen tuurien kautta. Olen ollut aina vahva selviytyjä monessa asiassa, periksi antamattomuus on ollut melkoinen vahvuus jo koko ikäni ja ajattelen kaiken positiivisesti ja sitä myös terveydenhuollon ihmiset ovat alkaneet ajatella ja todeta ääneenkin, ”pidä tuo asenne” Minä haluan, minä uskallan, minä pystyn, ”strength lives in me” En osaa aina itsekkään määrittää mistä ammennan sen kaiken henkisen voiman selviämään eteenpäin, se on jotain vahvaa mistä hämmästyn välillä itsekin, mutta se on auttanut selviämään minua vaikeimmista hetkistä näinä vuosina, mitkä vuodet ovat koulineet. Sydän, keuhko, munuaiset suolisto, ja nyt jalka ongelmat, ovat tehneet minusta sellaisen kun minä nyt olen.  

Best AI Website Creator